tiistai 24. helmikuuta 2015

Eleanor & Park

Kirjoittanut: Rainbow Rowell
Sivuja: 325
Kieli: englanti

Rainbow Rowellin Fangirl, jonka luin viime kesänä, paljastui ennakko-odotuksistani huolimatta oikein mainioksi kirjaksi. Se oli kevyttä luettavaa, mutta se myös antoi yllättävän paljon ajateltavaa. Kirjailijasta innostuneena varasin hänen toisen nuortenkirjansa Eleanorin & Parkin kirjastosta. Sitä sainkin odottaa vaikka kuinka kauan ja kun kirjan lopulta sain käsiin, jo ensivilkaisulla huomasin sen olevan ruotsinkielinen! Voi surku! En ole vielä kunnolla sisäistänyt sitä, että asun kaksikielisessä kaupungissa, jonka kirjastossa on melko laaja ruotsinkielinen valikoima, joten olin unohtanut tarkistaa kirjan kielen varaushetkellä. Palautin kirjan harmissani ja päätin hankkia englanninkielisen version itselleni, sillä jostain syystä kirjastosta saa vain ruotsin- ja vironkielistä käännöstä.

Kirja saapui minulle ja aloin lukea sitä heti lukumaratonin jälkeen. Eleanor & Park oli minulle mysteeri. Olin kuullut siitä, tiesin sen olevan rakkaustarina, mutta muuta en tiennytkään. Siksi olinkin yllättynyt, kuinka raskas tarina se loppujen lopuksi on. Tyyli on edelleen kepeää ja helppolukuista, mutta riisutun kerronnan alta löytyy rankka tarina perheväkivallasta ja siitä, kuinka kortit eivät mene elämässä tasan.

Rankkoja aiheita keventää Eleanorin ja Parkin uskomattoman suloinen rakkaustarina. Se alkaa huomaamatta, vaivihkaa, niin lukijalle kuin kirjan henkilöillekin. Eleanor on koulun uusi tyttö, joka pukeutuu oudosti eikä tunnu noudattavan koulumaailman normeja. Park on syrjässä pysyttelevä poika, joka kokee, että hänen ainoa määrittelevä ominaisuutensa on hänen aasialaisuutensa, vaikka hän ei edes tiedä, miten olla aasialainen. Eleanor ja Park joutuvat koulumaailman tiukkojen sosiaalisten sääntöjen seurauksena istumaan joka päivä vierekkäin bussissa. Park lukee bussimatkan sarjakuvia, jotta hän voisi teeskennellä, ettei hänen vieressään istu ketään. Yhden bussimatkan aikana hän kuitenkin huomaa, että Eleanor lukee hänen olkansa yli.

Tämä kirja onnistui yllättämään minut. Aloin lukea söpöä romantiikkaa. Kyllä sitäkin löytyi, mutta loppujen lopuksi koin romanttisen juonen pelkästään sivuseikkana ja elin enemmän Eleanorin tarinaa. Hänen äitinsä on mennyt naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa eikä mies meinaa sietää silmissään uuden vaimonsa lapsia. Eleanor joutuu elämään varpaillaan omassa kodissaan. Hänellä ei ole juuri mitään. Hän joutuu näkemään nälkää, peseytymään kylpyhuoneessa, jossa ei ole ovea, hänellä ei ole hammasharjaa eikä hänen kotonaan ole puhelinta. Kaiken lisäksi koulussa häntä kiusataan, jumppatunnilla hänen arkivaatteensa huuhdotaan alas vessanpöntöstä ja hänen koulukirjojansa sotketaan. Eleanorin huono tilanne sai kaiken sympatiani ja toivoin koko kirjan ajan, että asiat muuttuvat hänen kohdallaan paremmaksi.

Parkin perhetilanne on huomattavasti parempi. Hänen kauttaan päästään seuraamaan niin sanotun perinteisen ydinperheen ongelmia. Isä ei meinaa hyväksyä sitä, että Park haluaisi käyttää kajaalia, äiti ei meinaa hyväksyä sitä, että Park on iskenyt silmänsä niinkin epänaiselliseen tapaukseen kuin Eleanoriin. He kuitenkin ymmärtävät, että Park tykkää Eleanorista ja Eleanorin perhetilanne on huono, joten he antavat tytön viettää paljon aikaa heidän kodissaan.

Kirja on omalla tavallaan hyvin viaton, johtuen varmaan näkökulmasta. Kirjan aikuiset hahmot näkevät, minkälainen tilanne heidän naapurustossaan on, mutta teinit eivät välttämättä edes tiedä muusta. Se kaikki on heille arkea. He takertuvat niihin pieniin asioihin, mitkä ovat hyvää heidän elämässään. Eleanor ja Park varmasti pitävät toisistaan hurjan paljon, mutta heidän suhteensa oli minun makuuni turhan riippuvainen. Eleanor itsekin ajattelee, ettei hän rakasta Parkia. Hän tarvitsee Parkia. Park tuntuu olevan ainoa hyvä asia hänen elämässään.

Jo varhaisessa vaiheessa kirjaa aavistelin, ettei tarina tule päättymään hyvin. Miten tällainen tarina voisi päättyä hyvin? Eleanorin isäpuoli tekee parannuksen, raitistuu ja saa hyväpalkkaisen työn? Koulukiusaajat tajuavat, kuinka lapsellisia ovat olleet? Tuskin. Kirja oli kuin tikittävä aikapommi, jota lukiessa odottaa, milloin kaikki alkaa mennä alamäkeen.

Loppujen lopuksi olin melko tyytyväinen lopetukseen. Toivottavasti en spoilaa liikaa. Mielestäni kirja ei olisi voinut päättyä paremmin. Kyllä, se on omalla tavallaan hyvin surullinen. Minulla oli haikea mieli kirjan lukemisen jälkeen. Silti olin iloinen varsinkin Eleanorin puolesta, sillä se, mitä kirjan lopussa tapahtuu, tekee varmasti hyvää hänelle pidemmällä aikavälillä. Kirjan hahmot ovat vasta 16-vuotiata, elämänsä alussa ja paljon tulee vielä tapahtumaan.

Rainbow Rowell on ollut positiivinen yllästys. Hänen kirjansa ovat mukaansatempaisevia, mutta ne eivät ole pelkkää hattaraa ja tanssahtelua. Ne tuntuvat oikealta elämältä, jossa hyvät ja huonot hetket seuraavat toisiaan. Laitoin seuraavaksi tilaukseen Rowellin aikuisille suunnatin romaanin Attachmentsin. Toivottavasti pidän siitäkin.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Elämän ja kuoleman salaisuudet

Kirjoittanut: Rebecca Alexander
Suomentanut: Sami Heino
Sivuja: 413

Viime aikoina lukupiirissäni on luettu vähän kehnoja kirjoja. Ensiksi Ursula K. Le Guinin Neljä anteeksiantoa ja nyt tämä. Näin voi joskus käydä, sillä piiri valitsee kirjat spekulatiivisen fiktion uutuuksista ja joskus kirja voi vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta, mutta totuus onkin jotain ihan muuta.

Elämän ja kuoleman salaisuudet vaikutti hyvin lupaavalta. Sen kansi on kaunis (niin, eihän sitä kannen perusteella pitäisi kirjaa valita, mutta olen huomannut, että minua miellyttävä kansi yleensä takaa myös minua miellyttävän tarinan), sen takakansiteksti vaikuttaa kiinnostavalta ja se on saanut ihan hyviä arvosteluita. Mutta aina ei voi napata.

Tarina kerrotaan kahdessa tasossa. Nykyajassa lontoolainen Jack-niminen nainen pelastaa Sadie-nimisen 14-vuotiaan tytön varmalta kuolemalta käyttämällä samoja riimuja, joilla hänen henkensä on noin 20 vuotta sitten pelastettu. Oudot tapahtumat kuitenkin kiinnittävät niin inkvisition, rikostutkijoiden kuin salatieteiden asiantuntija Felixin huomion. Menneisyydessä taas tohtori John Dee ja Edward Kelley ovat päätyneet Puolaan auttamaan huonovointista Erzsébet Báthorya. Parannuskeinojen kohdalla tasapainoillaan tieteen ja taian välimaastossa.

Kirjassa olisi aineksia. Kahdessa tasossa kulkevat mysteeri, jossa historia ja nykypäivä täydentävät toisaan voisi olla kiinnostavaa luettavaa. Taianomaisia riimuja, eläviä kuolleita, jonkin sortin uudenlainen tulkinta vampyyreista, menneisyyden kummittelua, luopumisen teemoja ja jopa hieman romantiikkaakin. Valitettavasti huomasin, että kirja epäonnistuu lähes jokaisella osa-alueella, johon se yrittää kajota.

Sen juoni ei ole erityisen kiinnostava. Lähes koko kirjan ajan odotin, milloin itse tarina alkaa. Historia ja nykypäivä eivät kohtaa, joten minulla oli sellainen olo, että olisin lukenut kahta erillistä kirjaa, jotka vain jostain syystä on laitettu samojen kansien sisälle ja joissa saatetaan käsitelä hitusen samoja asioita.

Nykyajan teksti on melko dekkarimaista, mielestäni turhan suoraselkoista ja tunteetonta kieltä. Nykyajassa sattuu ja tapahtuu kuin toimintaelokuvassa konsanaan, mutta tunne jää puuttumaan. Hahmot kyllä reagoivat tapahtumiin, mutta silti he jäävät etäisiksi. Teksti kertoo siitä, kuinka hahmot tuntevat, mutta teksti ei saa lukijaa elämään hahmojen ajatuksissa mukana.

Menneisyyden teksti on taas raskaslukuista ja hieman epäselvää. Kuvailua on paljon enemmän, mutta silti minulla oli vaikeuksia pysyä perässä siinä, mitä oikein tapahtuu. Lopulta huomasin, etteivät menneisyyden osuudet palvelleet minua lainkaan ja pysyin nykyisyydessä ihan hyvin mukana ilman niitäkin, joten aloin skippailla lukuja ja keskityin ainoastaan kirjan toiseen tarinaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos historiaosuudet olisivat olleet huomattavast lyhyempiä. Kenties salatieteiden asiantuntija Felix olisi vain antanut muille hahmoille (ja lukijalle) lyhyen tiivistelmän kaikesta siitä, mitä John Deelle ja Edward Kelleylle tapahtui 1500-luvun Puolassa. Näin olisi jäänyt yli 100 sivua lisää sivutilaa, jonka olisi voinut hyödyntää Jackin, Felixin, Sadien ja muiden hahmojen syventämiseksi. Kirjassa on paljon hahmoja, jotka tuntuivat vain tyhjiltä kuorilta, jotka kuljettavat juonta eteenpäin. Olisin kaivannut hahmoihin enemmän syvyyttä, jota olisi voinut saavuuttaa lisäsivuilla.

Toisaalta, Rebecca Alexander ei valitettavasti vaikuta kovin lahjakkaalta kirjoittajalta. Elämän ja kuoleman salaisuudet on hänen esikoisteoksensa, mutta olen kyllä lukenut parempiankin esikoisteoksia. Lisäsivut eivät välttämättä olisi syventäneet hahmoja yhtään sen enempää. Kirjasta näkee, että kirjailija kyllä rakastaa hahmojaan ja tarinaansa, mutta hän ei onnistu välittämään sitä lukijoille. Tarina jää mitäänsanomattomaksi, vaikka siinä kovasti yritetään luoda kokonaan uutta mytologiaa. Harmi, harmi.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Neljä anteeksiantoa

Kirjoittanut: Ursula K. Le Guin
Sivuja: 263
Suomentanut: Jyrki Iivonen

Ensikosketukseni Ursula K. Le Guiniin ei ollut kovin maatajärisyttävä. Kirja valikoitui lukupiirini luettavaksi, onhan Le Guin merkittävä scifi- ja fantasiakirjailija ja tämän kirjan seurauksena kaikki hänen hainilaiskirjansa on nyt suomennettu. Kaiken lisäksi itse kirjailja oli noteerannut suomennoksen kannen blogissaan. 

Tarkemmin sanottuna Neljä anteeksiantoa ei ollut ensikosketukseni Le Guiniin. Teini-ikäisenä sain joululahjaksi Maameren tarinat 1-4 ja luin sitä ehkä noin 100 sivua, mutta en silloin innostunut. Päättelin olevani vielä liian nuori. Pitäisi yrittää tutustua kirjaan nyt vähän vanhempana ja spefiin enemmän tutustuneena. Kolmas hienoinen kosketukseni Le Guiniin tapahtui viime kesän Finnconissa (2014), kun Pimeyden vasempaa kättä suositeltiin eräässä paneelissa.

Ehkä tuo luettelointi todistaa sen, että olen aidosti kiinnostunut tutustumaan Le Guinin tuotantoon. Ihan oikeasti. Neljä anteeksiantoa ei vain tehnyt tutustumisesta helppoa, sillä en erityisemmin pitänyt siitä.

Kirja koostuu neljästä pitkähköstä novellista, jotka sijoittuvat entiselle orjaplaneetalle Weowelle ja orjanomistajien hallitsemalle Werelille. Kirjan sisältö on seuraava:
  • Petoksia (Betrayals, 1994)
  • Anteeksiannon päivä (Forgiveness Day, 1994)
  • Kansan mies (A Man of the People, 1995)
  • Erään naisen vapautuminen (A Woman's Liberation, 1995)
  • Huomioita Werelistä ja Yeowesta (liite)
  • Oi, oi Yeowe (liite, laulun nuotit)
Ensimmäinen tarina kertoo opettaja Yossista, joka päätyy auttamaan naapuriaan. Toinen tarina kertoo suurlähettiläs Sollysta, joka ajautuu outojen tapahtumien pyörteeksi ja joutuu lopulta kaapatuksi. Kolmas tarina keskitu historijoitsija Havzhivaan, joka yrittää löytää itseään ja elämänsä tarkoitusta ja ajautuu Yeowella poliittisiin kiistoinen. Viimeinen novelli kertoo Rakamista, orjanaisesta, joka käy läpi koko elämänsä, orjuuteen syntymisestä vapauteen ja siihen, mitä vapauden jälkeen tapahtui.

Kaikissa tarinoissa käsitellään epätasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, politiikkaa ja normien kyseenalaistamista. Osa hahmoista on jo vanhoja ja elämää nähneitä, osa vasta nuoria, jotka joutuvat oppimaan sen, minkälaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Tarinat liittyvät löyhästi toisiinsa, mutta kovin suurta jatkuvaa juonta ne eivät mielestäni muodostaneet.

Tällä tavalla kerrottuna novellikokoelma vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Valitettavasti kerronta ei kuitenkaan napannut. Se on raskasta, poukkoilevaa ja vaikeasti seurattavaa. Joidenkin sanojen mukaan se on kaunista. Omalla tavallaan se onkin. Minulla oli tekstiä lukiessa eräänlainen kauniinhaikea olo, mutta se on ehkä kiltein asia, minkä tästä kirjasta osaan sanoa. Yleiskuva on vähän pettynyt ja turhautunut. Ehkä olisin ymmärtänyt enemmän, jos olisin lukenut muita hainilaiskirjoja.

Kokoelman viimeisin novelli, Erään naisen vapautuminen, oli kaikista mukaansatempaisevin. Se on kokoelman selkein ja sitoo aiempia tarinoita yhteen. Ehkä tarina upposi minuun sen kerrontatyylin takia. Rakam, kertojaääni, kirjoittaa siinä kertomusta elämäsään ja siksi se on melko selkeä, alkaen syntymästä ja edeten kronologisessa järjestyksessä. Kerronnan lisäksi tarina on neljästä novellista informatiivisin. Se käy tarkkaan läpi kaikenlaista orjuuteen liittyvää. Voi kuitenkin olla niin, että pidin neljännestä novellista vain sen takia, että se oli selkein verratuna kolmeen muuhun. Yksittäisenä teksinä en välttämättä olisi pitänyt siitä niin paljon.

Ensikosketuksen Le Guinin kirjoihin ei todellakaan ollut helppo. Ei silti aio luovuttaa. Maameren tarinat kummittelee hyllyssä. Vielä minä siihen joku päivä tartun.

torstai 19. helmikuuta 2015

Sudenmorsian

 
Kirjoittanut: Aino Kallas
Sivuja: 141

Tammikuussa koin toipuneeni klassikkokammosta, jonka aiheutti kirjallisuuden opiskelu ja sen lukupaketit. Lainasin kaveriltani Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Halusin testata, miten klassikoiden lukeminen sujuu pienen tauon jälkeen. Samalla halusin paikata edes yhden aukon spefi-sivistyksessäni.

Sudenmorsian on paikkansa ansainnut klassikko. Se on julkaistu vuonna 1928 ja kertoo balladinomaisen tarinan Aalosta, Priidik metsävahdin vaimosta, josta tulee ihmissusi. Kallaksen mukaan tarina on inspiroitunut hänen suhteestaan Eino Leinoon.

Tarinan juoni ei ole minusta erityisen yllätyksellinen. Aalosta tulee ihmissusi, hän yrittää elää sen kanssa ja lopulta... no, ehken sittenkään kerro, miten kaikki päättyy. Juoni ei kuitenkaan ollut se elementti, jonka vuoksi luin tätä kirjaa. Toki halusin tietää, mitä tapahtuu ja mukana on muutama yllätyskin, mutta enemmän minua kiinnosti tässä kirjassa sen kieli. 

Aluksi kieli tuntui hyvin vaikealta, mutta (kenties pääaineeni seurauksena) vanha suomen kieli kiinnostaa minua, joten ensijärkytyksen jälkeen nautin kirjan kielestä. Se on kaunista, koreilevaa ja seassa on sanoja, joiden merkitystä en tarkkaan tiennyt, mutta se ei erityisemmin haitannut. Tuntemattomista sanoista tuli oikeastaan sellainen olo, että olen jonkun vanhan ja merkittävän äärellä. Vaikka Sudenmorsian on fiktiivinen tarina, kirjaa lukiessa tuntui siltä, että tapahtumat 1600-luvun Hiidenmaalta ovat edes jossain määrin totta.

Ehkä tämä kirja ei täysin parantanut minua klassikkokammostani, mutta ainakin hyvänä siedätyshoitona se toimi. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...