keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Ihmissudet, nuo eläimelliset kuun vangit, jotka joko ulvovat yksinäisyyden tuskaansa metsissä tai muodostavat voimakkaan hierarkkisia yhteisöjä. He ovat eläimellisiä ja vaarallisia eivätkä aina pysty kontrolloimaan itseään.

Ihmissudet eivät koskaan ole ensivalintani, jos päätän tarttua urbaaniin fantasiaan. Silti valitsin luettavakseni Jenny Kangasvuon Sudenveren, ja onneksi valitsin. Mikä huima teos!

Muutama kuukausi sitten kuulin kaveriltani, että Kangasvuon romaani on saanut makulointituomion. Kangasvuo oli lunastanut kirjat itselleen ja myi niitä nyt kiinnostuneille. Laitoin välittömästi hänelle sähköpostia, sillä suomalaisen spefin epäsäännöllisellä keräilijänä halusin Sudenveren kirjahyllyyni ennen kun sen löytämisestä tulisi lähes mahdotonta. Olin myös kuullut kirjasta paljon hyvää. Ostin kirjan vähän päälle kymmenen euron hintaan. Posti toi paketi turvallisesti perille ja ehdin jo aloittaa sen lukemisen, kunnes elämä tuli hetkeksi tielle.

Sitten tuli pääsiäisloma. Neljä päivää ilman mitään menoja. En ollut suunnittellut lukevani tätä kirjaa loman aikana, mutta niin vain huomasin imaisevani sen muutamassa päivässä melkein kannesta kanteen.

Sudenveri ei ole pelkästään ihmissusitarina. Kyllä, siinä on ihmissusia, jotka ovat päähenkilöitä, mutta henkilöhahmojen ihmissuteus on pikemminkin tarinankerronnallinen keino kuin koko kertomus. Tietenkin tarina kertoo ihmisisusista - ihmissuteus ei ole pelkkää symbolinen elementti, joka pitäisi tulkita fantasian ulkopuolelle. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kirja kertoisi samalla myös jostain muusta. Juuri tällä tavalla toivoisin spekulatiivista fiktiota kirjoitettavan.

Sudenveri kertoo yhdestä suvusta ja sen vaiheista. Tarinaa seurataan kolmesta näkökulmasta: Martan, Vargan ja Marraskuun. Martta on suvun vanhin, Lauman johtaja, jolla on tiukat näkemyksensä siitä, miten kaiken pitäisi olla. Hän yrittää pitää Lauman kasassa, vaikka jokaisella jäsenellä on omat toiveensa. Suden muodossa lauman hallinta onnistuu, sillä susien valtajärjestys tulee luonnostaan, mutta ihmisten johtaminen on vaikeampaa. Silti Martta haluaa, että Lauma viettäisi mahdollisimman paljon aikaa ihmisinä. 

Varga taas on Laumasta lähtenyt nuori nainen, joka on päättänyt elää ihmisenä kaupungissa. Hän on menestynyt taiteilija, joka haluaisi viettää rauhallista elämää lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumien jälkeen. Menneisyys kuitenkin ilmestyy hänen kotiovelleen, kun Lauman jäsen, epämuotoinen poika Rasmus löytää hänet. Rasmus haluaa vapaaksi Martan tiukan katseen alta, mutta ei tiedä, minne asettua, kun on yhtä aikaa sekä susi että ihminen. 

Kolmas näkökulma on annetu Marraskuulle, Vargan tyttöystävälle. Marraskuu haluaisi päästä lähemmäs Vargaa, mutta mitä enemmän hän yrittää, sitä etäämmäksi Varga tuntuu käyvän. Marraskuu on tajunnut, ettei tiedä mitään Vargan menneisyydestä, ja yhtäkkiä Vargan asuntoon on muuttanut sukulaisen koira, josta Varga ei suostu kertomaan enempää. 

Sudenveri nojautuu takaumiin. Suurin osa romaanista menee taustojen selvittämiseen - miten päästiin siihen, missä ollaan nyt. Martan kautta käydään läpi Lauman vaiheet toisesta maailmansodasta lähtien kun taas Varga ja Marraskuu pohtivat omaa lähimenneisyyttään. Varga panttaa tietoa pisimpään - vasta kun hän lopulta kertoo kaiken, kokonaisuus alkaa hahmottua. Tarina saavuttaa ratkaisunsa, kun ollaan päästy taas nykyhetkeen.

Kirja ei ole erityisen juonivetoinen, mutta siitä huolimatta tekstin imu on hyvä. Eniten sivutilaa saa Martta, johon on hyvin vaikea suhtautua. Hän on erittäin inhimillinen hahmo. Hän tekee paljon kauheita päätöksiä, mutta samalla häntä ymmärtää hyvin pitkälle. Martan nostaminen näin suureen rooliin romaanin sivuilla vaikuttaa riskiltä, mutta se toimii. En rakastunut Marttaan, mutta hän oli hyvin tarpeellinen hahmo. Hän ei ollut hyvis, mutta ei pahiskaan.

Erityisesti pidin Sudenveressä siitä, kuinka se oli luettavissa hyvin monella tapaa. Se on ihmissusitarina, joka kertoo yhden Lauman vaiheista. Kirja esittelee jälleen yhden version siitä, minkälaisia ihmissudet voisivat olla. Tässä versiossa ihmissudet eivät esimerkiksi ole millään lailla riippuvaisia kuusta. Ihmissudet voi kuitenkin lukea myös minkä tahansa tiiviin ja sujetun yhteisön allegoriaksi. Näin Lauman osittain myös tiukkana uskonnollisena yhteisönä, jossa ulkopuolisille ei ole tilaa ja josta poistuminen katsotaan koko yhteisön hylkäämiseksi.
"Ennen minulla ei ollut mitään epäilyksiä. Tiesin, miten pitää olla susi, eikä minun tarvinnut teeskennellä sitä. Ihmisenä oleminen raamitettiin miljoonin säännöin, jotka muut ihmiset olivat opetelleet sillä aikaa, kun minä odotin ajan kuluvan ja itseni vanhenevan tarpeeksi, jotta voisin palata metsään, olla susi ja perustaa oman lauman." s. 142.
Loppuun minulla ei enää ole muuta sanottavaa kuin että lukekaa tämä kirja. Varsinkin, jos kaipaatte spekulatiiviseen fiktioonne samanlaista otetta kuin mitä löytyy nykypäivän valtavirtakirjallisuudesta. Jos pidätte Otavan tai Keltaisen kirjaston kirjoista, mutta voisitte maustaa lukemistoanne jollain yliluonnollisella, lukekaa tämä kirja. Jos ette ole koskaan innostuneet yliluonnollista elementeistä, haastakaa itsenne. Ja jos olette jo valmiiksi suuria ihmissusifaneja, silloin tämän kirjan lukeminen kuuluu ihan silkan ihmissusiyleissivistyksen joukkoon.

SIVUJA: 313
KUSTANTANUT: Teos
JULKAISTU: 2012
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kiera Cass: Kruunu


Kaikkien tietojeni mukaan Kiera Cassin Valinta-sarja on tullut tiensä päätökseen. Kruunu kertoo, kuinka uuden Valinnan aloittanut prinsessa Eadlyn tekee viimein valintansa. Kenestä tulee hänen prinssinsä?

Kun sain Kruunun käsiini, huomasin heti sen olevan huomattavasti ohuempi kuin aiemmat osat. Sarjan päätösosa on yli viisikymmentä sivua lyhyempi kuin muut osat. Onko Cassilta loppunut sanottava kesken? Onko neljäs osa, Perijätär, oikeasti vain venähtänyt ja päätetty pätkäistä kahteen osaan? Onko Kruunu läpijuoksu, juonitiivistelmä jostain, minkä olisi pitänyt olla jotain suurempaa?

Kirjan alkuosa oli suoraan sanottuna hyvin tylsä. Edellinen osa oli päättynyt Eadlynin äidin sydänkohtaukseen, jonka sanottiin lauenneen Eadlynin kaksoisveljen karatua naimisiin Ranskan kruununperijättären kanssa. Kruunu jatkaa tarinaa suoraan. Eadlyn päättää karsia Valinnan pojat Eliittiin, eli viimeiseen kuuteen kilpakosijaan, sillä hän ei äitinsä heikentyneen terveyden takia jaksa pyörittää liian isoa kosijajoukkoa ympärillään.

Tämän osan suurin jännite muodostui siitä, kenet Eadlyn lopulta valitsee. Toisin kuin Valinnan aiemmissa osissa, joissa oli ilmiselvää, että Maxon valitsee American, nyt tilanne ei ollutkaan ihan yhtä selvä. En nähnyt ketään sulhasehdokkaista sopivana. Odotinkin mielenkiinnolla, mitkä käänteet lopulta saavat Eadlynin tekemään valintansa.

Tylsän alun jälkeen kirjassa alkoi tapahtua paljon. Tätä osaa lukiessa tuli olo, että ollaan päästy jopa ensimmäisen osan tasolle. Ensimmäisessä osassa oli käänteitä jatkuvasti. Ne eivät välttämättä olleet järisyttävän mielenkiintoisia käänteitä, mutta ainakin jotain tapahtumia. Nyt Kruunu vyörytti eteen paljon uusia käänteitä, joiden avulla Eliitti karsiutui yhä pienemmäksi. Samalla Eadlyn saa lisää vastuuta. Hänessä on nähtävissä hahmokehitystä. Hän alkaa tehdä suuria päätöksiä. Loppuratkaisu alkaa häämöttää.

Nyt kun olen lukenut koko sarjan, on aika pohtia, miksi edes luin tämän. Objektiivisesti katsoen tämä ei ole millään tavalla laadukas kirjasarja. Sarja on erittäin naiivi. Valtakunnan johdossa olevilla henkilöillä ei tunnu olevan mitään käryä siitä, miten politiikka toimii. Sarjan juoni on jatkuvasti tahditettu huonosti - kohtauksista tulee säännönmukaisesti olo, että kirjailija on ajatellut tarinaansa laiskasti leikattuna saippuasarjana. Miljöö huokuu koko ajan sellaista disneychannelmaista amerikkalaisuutta, josta todellinen elämä on hyvin, hyvin kaukana. Teksti on yhtä vivahteikasta kuin kauppalista.

Mutta jotain tässä sarjassa on ollut. Olen kokenut välillä suurta mielihyvää sen parissa. Onko kyse vain jostain oudosta mieltymyksestäni? No, sen saatan myöntää auliisti. Joskus luen huonoja kirjoja ihan pelkästään siitä ilosta, että saan haukkua niitä. En kuitenkaan ole pelkästään haukkunut näitä kirjoja. Jotain näissä on ollut. Aloitin sarjan lukemisen melkein kaksi vuotta sitten, ja ainakin toistaiseksi tämä on yksi harvoista sarjoista, jotka olen oikeasti lukenut loppuun. Kaikesta haukkumisesta huolimatta Valinta-sarja on tarjonnut eskapismia. Tarina sijoittuu niin epärealistiseen vaihtoehtotulevaisuuteen, että sitä voi lukea ilman, että saa mitään ajatuksia nykyhetkestä. Kirjoja on ollut rentouttava lukea stressin keskellä, sillä juoni ei vaadi paljon pysyäkseen mukana. Kirjan on voinut avata vartin mittaisella bussimatkalla sen sijaan, että olisi päätynyt lukemaan taas yhtä twitter-sotaa.

Sarjan päätösosa onnistuu kaikista odotusten puutteista huolimatta päättämään tarinan kohtalaisesti. Aiemmissa bloggauksissa olen valittanut sitä, kuinka sarja ei ole käsitellyt kirjaan kirjoitettua kohtalaisen mielenkiintoista poliittista tilannetta tarkemmin. Jotkut kommentoivat, että eihän sellaista pitäisi tällaiselta kirjasarja odottaakaan. Tästä huolimatta Kruunu onnistui tekemään jotain. Tuntui, että tämän kirjan lopussa jotain suurta muuttui. Jotain jäi vielä auki, mikä toki antaa aina mahdollisuuden uudelle sarjalle. Seuraavaa sarjaa tuskin luen. (Jos sellaista edes tulee.)

En pysty täysin rinnoin suosittelemaan Valinta-sarjaa kenellekään sillä perusteella, että luvassa olisi 
maailmankuvaa mullistava lukuelämys. Sarja ei yllä keskinkertaisen YA-kirjallisuudenkaan joukossa kovin korkealle. Mutta eskapismia. Sitä tästä sarjasta voi joku saada.

(Ja ehkä jonkin verran tyydystystä siitä, miten monille kohtauksille voi pyöritellä silmiään.)


ALKUPERÄINEN NIMI:  The Crown
SIVUJA: 270
KUSTANTANUT: Pen and Paper
JULKAISTU: 2016 (suom. 2018) 
SUOMENTANUT: Laura Haavisto
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2017 - Ääneni


On taas se aika vuodessa. Blogistanian kirjallisuuspalkintojen. Pidemmittä puheitta, tässä ääneni:

Blogistanian Finlandia
1. Artemis Kelosaari: Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä (3 pistettä)
2. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (2 pistettä)

Blogistanian Globalia
1. Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (3 pistettä)
2. Blake Crouch: Pimeää ainetta (2 pistettä)

Blogistanian Kuopus
1. Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (3 pistettä)
2. John Green: Kilpikonnan kuorella (2 pistettä)
3. Elina Pitkäkangas: Kajo (1 piste)

Blogistanian Tieto
1. Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (3 pistettä)
2. Koko Hubara: Ruskeat Tytöt (2 pistettä)

Mikä ihme on Blogistanian kirjallisuuspalkinto? Voit lukea siitä vaikka tästä linkistä.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Kutsumattomat vieraat on Sadie Jonesin kolmas suomennettu romaani. Häneltä on aiemmin suomennettu romaanit Ehkä rakkaus oli totta (2015) ja Kotiinpaluu (2016), ja ne ovat saaneet paljon kiitosta suomalaisilta lukijoilta. Nyt 1950- ja 1970-lukujen tunnelmat saavat väistyä edwardiaanisen ajan tieltä.  Jones ottaa haltuunsa kartanomiljöön, joka tuntuu olevan lähes pakollinen aluevaltaus jokaisen brittikirjailijan tuotannossa.

Romaani alkaa siitä, kun Sternen kartanon perhe esitellään. Perheen äiti Charlotte Torrington Swift on mennyt uusiin naimisiin, eikä uusi aviomies Edward Swift miellytä Charlotten kolmea lasta Emeraldia, Clovista ja Imogenia. Emeraldilla on syntymäpäivät ja perheen on valmistauduttava niihin. Sattumalta juuri samana päivänä Edward joutuu lähtemään rahahuolien takia työmatkalle, joten vaatimatonta vieraslistaa jäävät kestitsemään vain naisväki ja Clovis. Ilta kuitenkin saa aivan uuden suunnan, kun läheisellä rautatiellä sattuu suuri onnettomuus. Selviytyneet kolmannen luokan matkustajat lähetetään kartanoon, sillä se on lähin asuttu rakennus kävelymatkan päässä.

Talon väki on vaikeassa asemassa. Heidän varallisuutensa on heikentynyt huomattavasti, joten heillä ei oikeasti olisi mahdollisuutta majoittaa noin kolmeakymmentä ventovierasta ihmistä. (Vai neljääkummentä? Vai kuinka monta heitä onkaan?) Samalla heidän täytyy yrittää vetää kunnialla läpi illalliskutsut, jotka ehdittiin aloittaa ennen onnettomuuden uhrien saapumista. Sillä aikaa kun kutsuvieraat yrittävät viettää Emeraldin syntymäpäiviä, kutsumattomat vieraat tuovat mukanaan omat vaatimuksensa. Ihmiskeho tarvitsee sekä ruokaa että lepoa, mutta talonväki ei tajua sitä heti vierailleen tarjota.

Jones käsittelee kartanoromaania kiinnostavalla tavalla. Hän lähtee oletuksesta, että lukija tuntee sen tyylin ja konventiot, joten nyt niitä voi lähteä rikkomaan. Avioliittojuonittelut ja leninkien kuvaukset saavat väistyä absurdien tilanteiden tieltä. Suurin osa tapahtumista nojautuu siihen, että kartanon asukkaat ja heidän vieraansa yrittävät nauttia normaalin, yläluokkaisen illallisen, mutta se keskeytyy jatkuvasti mitä oudoimmista syistä. Pian millään soveliaisuuden säännöillä ei ole enää mitään väliä. Yhteiskunnan asettamat keinotekoiset rajat alkavat hämärtyä:  kartanon väki päätyy tarjoilemaan ruokaa kolmannen luokan matkustajille, eläimet kulkevat ihmisten tiloissa ja menneisyys muistuttaa nykyisyyttä olemassaolostaan.

Kutsumattomat vieraat ei ole helppolukuinen siinä mielessä, miten kartanoihin sijoittuvat kertomukset usein mielletään, vaikka Jonesin kirjoistustyyli onkin soljuvaa ja vaivatonta. Romaani etenee odottamattomille teille. Onkin kiinnostavaa seurata, kuinka juoni, joka lähtee liikkeelle vakavasti ja realistisesti, etenee huumorin kautta jopa yliluonnollisille raiteille, tulkintatavasta riippuen. Romaanin loppupuolella ollaan edetty jo silkan farssin puolelle.

Tämä romaani yllättää lukijan. Samalla se onnistuu pysymään kauniissa symmetriassa, joka alkaa siitä, kun Edward Swift poistuu kartanosta ja loppuu siihen, kun Edward palaa ja löytää kartanon myrskyn jälkeisessä tilassa.

ALKUPERÄINEN NIMI:  The Uninvited Quests
SIVUJA: 300
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2012 (suom. 2017) 
SUOMENTANUT: Marianna Kurtto
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Arvostelu kirjoitettu alun perin Turun yliopiston yleisen kirjallisuuden ainejärjestön lehteen Ekhoon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...