keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus. Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa

ALKUPERÄINEN NIMI: The Underground Girls of Kabul
SIVUJA: 363 (sis. viitteet ja hakemiston)
KUSTANTANUT: WSOY (Bon-pokkari)
JULKAISTU: 2014 (suom. 2015)
SUOMENTANUT: Irmeli Ruuska
MISTÄ MINULLE: Lainattu kaverilta


Muutama vuosi sitten Jenny Nordberg julkaisi paljon huomiota keränneen jutun Afganistanissa elävistä tytöistä, jotka on puettu pojiksi. Afganistanissa poikalapsia pidetään arvokkaina ja menestyneen perheen merkkinä, joten jos sellaista ei perheeseen synny, jotkut perheet ovat päättäneet pukea esimurrosikäisen tyttönsä pojaksi. Aluksi Nordberg luuli ilmiön olevan harvinainen, mutta kun hän oleskeli Afganistanissa hieman pidempään, uusia tapauksia alkoi nousta esiin. Kabulin tyttöjen salaisuus on kirja siitä, kuinka Nordberg etsii ja löytää näitä pacha posh -nimellä kutsuttuja tyttöjä ja yrittää samalla selvittää, miten heihin suhtaudutaan ja miten se vaikuttaa itse tytön elämään myöhemmin tulevaisuudessa. Siinä sivussa Nordberg tulee sivunneeksi yleisesti Afganistanin poliittista tilannetta ja uskonnon asemaa - mikä on islamin sanelemaa ja mitkä perinteet pohjaavat esi-islamilaisiin aikoihin.

Tämän kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta päällimmäiseksi minulle on jäänyt mieleen tunne siitä, etten pitänyt kirjaa tarpeeksi pätevänä. Eihän kirja ole tieteellinen tutkimus, vaan toimittajan kirjoittama teos perustuen hänen näkemäänsä ja kokemaansa. Kirja ei pyri olemaan tieteellisesti pätevä, se ei tukeudu lähteteoksiin, teorioihin tai metodeihin eikä se pyri esittämään tutkimustuloksia. Se on raportti ja pohdintaa, jolle ei löydy kunnollista vastausta lopussa. Koska olen viime aikoina painottanut tietokirjallisuudessani tutkimuskirjallisuutta, koin tämän kirjan vaikeasti lähestyttävänä. Samalla se voi kuitenkin olla muille lukijoille helposti lähestyttävä juuri sen takia, ettei se jumitu tutkimuskysymyksen asetteluun tai aiemman tutkimuksen esittelyyn. Se kertoo, mitä Nordberg on nähnyt ja mitä hänelle on haastatteluissa kerrottu.

Itse kirjan aihe on hyvin mielenkiintoinen, eikä siihen välttämätä tarvikaan tarjota mitään vastausta tai tulosta. Afganistanissa on havaittu tällainen ilmiö, eikä se ole mitenkään epätavallinen, sillä historia tuntee lukuisia tapauksia, joissa nainen on tekeytynyt mieheksi parantaakseen elämänlaatuaan. Erikoislaatuisemmaksi kirjan tekee se, että se käsittelee nykyaikaa. Se tapahtuu juuri nyt, eikä jossain kaukaisessa menneisyydessä. Aihe tarjoaisi hyvän tutkimuksenkohteen vaikkapa sukupuolitutkimukselle, mutta tutkimuken kannattaisi tehdä joku, joka tuntee hyvin paikallisen kulttuurin. Väärinymmärtämisen riski on suuri. 

Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta suosittelen lukemaan tämän kirjan, jos mielenkiinto yhtään heräsi. Se herättää ajattelemaan. Afganistanissa pohditaan, kannattaako tyttöjä edes kouluttaa. Tyttöjen tehtävä on mennä naimisiin ja saada paljon poikalapsia, ja usein he ovat suurressa riskissä joutua pahoinpidellyiksi perhepiirissä, jos näin ei tapahdu. Lähes ainoa keino kokea edes hetki vapautta on elää lapsena poikana, mutta silti heidän oletetaan sujuvasti astuvansa tytön rooliin ja haaveilemaan avioliitosta murrosiän iskettyä. Se ei kuitenkaan ole ihan helppoa.

Linkki: http://bachaposh.com/

maanantai 26. syyskuuta 2016

Alison Bechdel: Hautuukoti - tragikoominen perheeni

ALKUPERÄINEN NIMI: Fun home: A Family Tragicomic
SIVUJA: 238
KUSTANTANUT: Like
JULKAISTU: 2006 (suom. 2009)
SUOMENTANUT: Taina Aarne
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Alison Bechdel on ehkä parhaiten tunnettu sanomalehtisarjakuvataitelijana, mutta vuonna 2006 hän julkaisu sarjakuva-albumin, joka on omaelämäkerrallinen muistelma Bechdelin lapsuudesta ja nuoruudesta. Sarjakuvaromaani käsittelee Bechdelin suhdetta hänen isäänsä, joka kuoleee joko tapaturmallisesti tai mahdollisesti oman käden kautta Bechdelin ollesssa yliopisto-opiskelija. Vasta isän kuoleman jälkeen Alison Bechdelille alkaa selvitä, minkälainen hänen isänsä loppujen lopuksi onkaan ollut.

Kirja on saanut ehdokkuuksia ja muun muassa sarjakuvamaailman Oscarin, Eisner-palkinnon, eikä syystä. Kuluneen kevään, kesän ja syksyn aikana olen lukenut muutamia omaelämäkerrallisia sarjakuvia, joista Hautuukoti on toistaiseksi ollut laadukkain. Se vaikuttaa tarkasti suunnitellulta. Se on piirretty hyvin: kynän jälki on taitavaa ja yksityiskohtaista. Se on myös käsikirjoittu hyvin, sillä epäkronologisuudestaan huolimatta sitä on helppo seurata. Epäkronologisuus pitää lukijan mielenkiintoa sopivasti yllä samalla kun sarjakuva keskittyy käsittelemään asioita pikemminkin aihepiireittäin kuin ajanjaksoittain.

Kirja kertoo tarinan 70-80-lukujen Yhdysvalloista, jossa pikkukaupungissa elää eriskummallinen perhe. Alisonin äiti on amatöörinäyttelijä ja isä on historianopettaja, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan vanhan viktoriaanisen kartanon kunnostaminen ja autenttiseen tyyliin sisustaminen. Sen lisäksi perhe on perinyt hautaustoimiston, jolla ei kaupungin pienuudesta johtuen ole kuitenkaan joka päivä töitä. Alisonista kasvaa ahdistunut ja hämmentynyt teini, jonka äiti ei tunnu ymmärtävän häntä ja jonka isä ei ole kovin isällinen. Alison huomaa inhoavansa koristeellisuutta ja kokevansa naiseuden itsellleen epämukavaksi asiaksi, samalla kun hänen isänsä tuntuu kokevan miehuuden liian kahlitsevaksi rooliksi. He ovat erikoisella tavalla toistensa vastakohdat ja silti hyvin samanlaisia. Ennen kun Alisonin isä kuolee, he eivät - ainakaan sarjakuvan perusteella - ehdi keskustella kertaakan syvällisesti. 

Sarjakuvassa Bechdel käsittelee sitä, kuinka hän ja hänen isänsä asuivat samassa talossa, mutta eivät kertaakaan kohdanneet kunnolla. Tarinasta välittyy Bechdelin oma tarve saada rauha isänsä muistolle ja halu kertoa kaunis ja koskettava tarina sarjakuvakerronnan tyylien keinoilla. Se käsittelee sitä, kuinka ihmiset eivät uskalla puhua toiselleen, sillä kenties heitä pelottaa muiden mielipiteet. Vaikkei olisikaan tuttu Bechdelin muun tuotannon kanssa - minkä seurauksena tämä omaelämäkerrallien teos voisi jo luonnostaan kiinnostaa - tähän kirjaan kannattaa tutustua pelkästään sen omien ansioiden takia. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sara Barnard: Beautiful Broken Things

SIVUJA: 322
KUSTANTANUT: Macmillan Children's Books
KIELI: Englanti
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Oma ostos


Harvoin innostun kirjoista, joista on näyteluku jonkun toisen kirjan lopussa. Kun olen juuri lukenut kirjan ja elän vielä sen jälkitunnelmissa, enkä ole kiinnostunut jostain toisesta kirjasta, jonkun toisen kirjan ensimmäisestä luvusta. Toisin kävi kuitenkin Sara Barnardin kirjan kohdalla. Olin saanut luettua Rainbow Rowellin Kindred Spiritin ja lentomatkaa oli vielä jäljellä. Luin kirjan lopussa olevan näyteluvun ja kiinnostuin: kirja, joka käsittelee tyttöjen välistä ystävyyttä, eikä luvassa vaikuttanut olevan romanssia. Romantiikan kyllästämässä nuortenkirjamaailmassa "pelkästä" ystävyydestä kertovat kirjat tuntuvat olevan harvinaisuus, joten hankin kirjan käsiini välittömästi.

Beautilful Broken Things kertoo Caddysta, joka uskoo elämää mullistaviin tapahtumiseen, mutta hän ei koe, että hänelle itselleen on koskaan tapahtunut mitään sellaista. Elämää mullistavat tapahtumat ovat häneen mielestään esimerkiksi rakastuminen, onnettomuus, muutto jonnekin kauas tai joku muu odottamaton ja meerkittävä tapahtuma. Caddyn parhaan ystävän Rosien mullistava elämäntapahtuma on ollut hänen pikkusiskoknsa kätkytkuolem ja hänen isosiskonsa tapahtuma on ollut sairastuminen. Caddy itse kokee eläväsä tylsää elämää, eikä usko muita, jotka sanovat, että tapahtumaköyhä elämä olisi paljon mukavampaa kuin suuret mullistavat tapahtumat.

Rosien luokalle tulee lukukauden alussa uusi tyttö Suzanne, joka on itsevarma ja kaunis. Aluksi yksityisessä koulussa opiskeleva Caddy on mustasukkainen, sillä hän pelkää Suzanne omivan Rosien, mutta pikku hiljaa Suzanne voittaa Caddynkin puolelleen.

Periaatteessa kyseessä on melko tavanomainen nuortenkirja, jossa pohditaan, mitä elämällä pitäisi tehdä koulujen jälkeen ja miten ihmissuhteita pitäisi oppia hoitamaan. Kirjassa käydään bileissä, kapinoidaan ja vaelletaan keskellä yötä pimeän Brightonin katuja pitkin. Romantiikan puute kuitenkin tekee kirjasta virkistävän. Kun juoni ei pyöri ihastuksen ympärillä, ehditään kunnolla paneutua ystävyyteen. Miten toimia, kun kaveriporukassa on ongelmia? Miten käsitellä vaikeita asioita? Ketä pitäisi kuunnella?

Suzanne nimittäin on tarinan keskeisin hahmo, vaikkei hän varsinaisesti ole päähenkilö. Kirja kertoo Caddyn tarinan, mutta Suzanne vaikuttaa siihen voimakkaasti. Caddy on perinteinen kiltti ja hyväntahtoinen tyttö, ja niin on Suzannekin, mutta Suzannen perhetausta on vaikea. Caddy huomaa pian ystävystyneeensä todennäköisesti masentuneen ja itsetuhoisen tytön kanssa. Hän haluaisi auttaa ystäväänsä, mutta aina hän ei tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Beautilful Broken Things käsittelee vaikeita asioita, mutta kirja ei silti tunnu vaikealta. Kenties Caddyn hyväntahtoisuus estää kirjaa valumasta synkälle polulle. Kirjaa pitää myös kiitellä siitä, ettei se ole mustavalkoinen eikä se asetu oikein kenenkään puolelle. Eri hahmot käyttäytyvät miten käyttäytyvät. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja silti heitä voi ymmärtää. Minun oli esimerkiksi vaikea suhtautua monesti Caddyn vanhempiin, jotka syyllistivät Caddya jatkuvasti olemalla Suzannen ystävä, sillä heidän mielestään Suzanne on huonoa seuraa. Lukijan taas huomaa nopeasti, että Caddy on yksi harvoista hyvistä asioista Suzanne elämässä. Samalla kuitenkin ymmärtää Caddyn vanhempia, jotka toivovat, ettei heidän tyttärelleen tapahtuisi mitään pahaa. Toinen ristiriitaisia tunteita aiheuttava hahmo on Caddyn paras ystävä Rosie, jonka mielestä Suzanne takertuu liiaksi Caddyyn, sillä Caddy on rauhallinen ja turvallinen, eikä Caddy tajua tulevansa käytetyksi jollain tavalla hyödyksi.

Sara Barnardin esikoisromaani ei ole mikään kevyt aloitus. Se on kuitenkin miellyttävä ja ajatuksiaherättävä lukukokemus, jota voi suositella niille, joita kiinnostaa lukea ystävyydestä.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Rainbow Rowell: Kindred Spirits

SIVUJA: 62
KUSTANTANUT: Macmillan Children's Books
KIELI: Englanti
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Oma ostos


Vastikää tapahtui pelottava asia: huomasin lukeneeni kaikki pikku hiljaa lempikirjailijani asemaan nousevan Rainbow Rowellin kirjat. Googlailun perusteella listoilla näkyi kuitenkin vielä yksi kirja, Kindred Spirits. Kaikilla listoilla sitä ei lukenut, eikä sitä oikein meinannut löytyä nettikaupoista. Lopulta onnistuin ostamaan sen Adlibriksestä pikkusiskoni alennuskoodilla. Kirja oli sen verran edullinen (muistaakseni noin 4€), että alennuskoodin kanssa päädyin maksamaan vain osan postimaksuista.

Toisaalta eipä näin ohuesta kirjasta viitsikään maksaa kovin paljon. Ei tätä edes kirjaksi voi sanoa, vaan englanninkielisessä maailmassa tätä nimitetään novellaksi, suomeksi pitkänovelliksi. Suomessa tosin on tapana käyttää kaikista lyhyemmistä teksteistä nimeä novelli, joten sellaiseksi tätä nyt kutsuttakoon.

Kindred Spirits on kirja, jota on myyty YK:ssa ja Irlannissa World Book Day'na 3. maaliskuuta 2016 yhden punnan hintaan (Irlannissa £1,5). Nopean googlailun perusteella kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka aikana halutaan kannustaa varsinkin lapsia lukemaan. Näen tapahtumassa jotain samaa Kirjan ja ruusun päivän kanssa, sillä erotuksella, että World Book Dayn kirjasta täytyy maksaa jotain pientä.

Ei siis ihmee, että kirjan saaminen käsiini oli vaikeahkoa. Sitä ei ilmeisesti virallisesti myydä joka puolella, mutta näköjään joillain kaupoilla on sitä hieman varastossa. Yhden tällaisen nappasin itselleni ja luin sen yhden lentomatkan aikana. Mitta oli sopiva viihdyttämään koko matkan ajan.

Kirja kertoo Elenasta, joka on kova Star Wars -fani. Hän on lapsesta saakka katsonut elokuvia ja kuullut vanhemmiltaan, jotka hekin ovat kovia faneja, kuinka hienoa oli aikoinaan fanittaa alkuperäisiä elokuvia. Nyt The Force Awakens -elokuva on tulossa ja Elena haluaa jonottaa sitä. Hän löytää Facebook-eventin, jossa on sovittu tietty elokuvateatteri, jonka eteen mennään jonottamaan. Kun hän saapuu paikalle, hän huomaa, että siellä onkin vain kaksi muuta tyyppiä hänen lisäkseen. Sitkeästi hän kuitenkin päättää jäädä jonottamaan, kun kerta on paikalle saapunut.

Novellin ainoa moite on se, että se on liian lyhyt. Rowell on tarttunut sellaiseen aiheeseen, josta olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Fanitus ja jonotus ovat minulle tuttua puuhaa, onhan sitä tullut jonotettua Harry Pottereita ja muun muassa Lady Gagan keikkaa. Yhtään yötä en kuitenkaan jonotuspaikoilla ole nukkunut, toisin kuin nyt novellin päähenkilö Elena. Novelli käsittelee fanitusta ja sitä, kuka on oikea fani ja kenen mielestä. Se myös kertoo asiaa vihkiytymättömien ennakkoluuluista ja oudoksunnasta.

Tyyli on Rowellille ominaista, tarkkaa ja selkeää. Fani ei pety, ei Rowellin fani eikä fani yleisestikään. Jos vain jotenkin on mahdollista saada tämä novelli käsiinsä, siihen kannattaa tarttua.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...