tiistai 1. marraskuuta 2016

Lihaton lokakuu - Kirjabloggaaja bloggaa ruoasta

Syyskuussa juttelin kavereideni kanssa siitä, kuinka lokakuu lähestyy ja kuinka jotkut ottavat vastaan Lihaton lokakuu -haasteen. Muistan ensimmäisestä opiskeluvuodestani, että muutaman vuosikurssilaiseni viettivät lihattoman lokakuun ja kuinka he sitä joskus ruokalassa tuskailivat. Silloin en itse jaksanut ajatella asiaa. Ensimmäisessä opiskelusyksyssä oli haastetta jo ilman ruokavaliomuutostakin.

Sen syyskuisen keskustelun jälkeen aloin pohtia, olisko kasvisyönti loppujen lopuksi niin vaikeaa. Enhän minä muutenkaan juuri koskaan laita liharuokia kotona. Syynä tähän tosin on laiskuus eivätkä esimerkiksi eettiset tai terveydelliset syyt. Stressaan aina liharuoan laittoa: entä jos en kypsentänytkään lihaa tarpeeksi huolellisesti? Entä jos yksin asujana en saa kaikkea syötyä ennen kun ruoka menee pilalle? 

En tehnyt varsinaisesti mitään päätöstä, mutta kun lokakuu koitti, päätin hetken mielijohteesta ottaa haasteen vastaan. Oli Turun kirjamessut, ja kun olin lauantaina messupäivän päätteeksi syömässä kiinalaisessa ravintolassa ennen jatkoille menoa, päätin tilata listalta kasvisversion. 

Linssikasiketta kasvisravintola Bryggessä.
Olen aina ollut hyvin perinteisen suomalainen sekasyöjä. Lapsuudessa lempiruokiani olivat verilätyt ja lihapullat. Myöhemmin lempiruokieni listoille on noussut muun muassa poronkäristys, lohi ja kana. En ole koskaan rajoittanut ruokavaliotani, paitsi yläasteella, kun kohuttiin lintuinfluenssasta ja luulin hetken, että se leviää kananlihan kautta.

Kasvissyönti ei koskaan ollut asia, joka olisi ollut lähellä elämääni. Jostain blogista sain kuulla, että joku helsinkiläinen tyyppi on kasvisyöjä. Joissain nuortenlehdissä oli niistä joskus juttuja. Lähipiirissäni kaikki söivät lihaa. Koskaan ei puhuttu lihan eettisyydestä. Pikemminkin sain hyvin maanläheisen kasvatuksen: isäni on maalta, ja lapsena aina puhuttiin hyvin normaaliin sävyyn siitä, kuinka lehmiä vietiin teurastamolle. En ollut asiasta moksiskaan.

Yläasteella ja lukiossa koulun ruokalassa alkoi kuitenkin näkyä tämä mystinen kasvisruokavaihtoehto. Usein huomasin, etä kasvisvaihtoehto näytti paremmalta: epämääräisen ruskean mössön sijaan kasvisruoka saattoi olla mukavan värikästä. (Samalla lempikouluruokani oli lihasuikalekastike.) Otin joskus kasvisruokaa ihan vai ulkonäön takia, kunnes kouluun tuli kielto, ettei sitä saanut ottaa, ellei ollut erikseen ilmoittanut ruokavaliokseen kasvissyöjää.

Pikku hiljaa kasvissyöni on noussut enemmän esiin. Pikemminkin se on vain valunut elämääni kuin tullut jonkinlaisena suurenä herätyksenä. Kavereita, jotka eivät syö lihaa. Laiskuus vaatia liharuokaa, jos seurassa on paljon kasvissyöjiä. Yliopiston opiskelijaravintoloiden hyvät kasvisruokavaihtoehdot. Tiedot lihan terveyshaitoista.

Ehkä merkittävin hetki on ollut omilleen muutto. Kuten jo aiemmin mainitsin, en pidä liharuokien valmistamisesta. On paljon stressittömämpää valmistaa bolognese soijarouheesta kun jauhelihasta. Olen liian tietoinen ruokamyrkytysriskeistä. En siis osta juuri koskaan mitään raakaa lihaa. Joskus ostan leikkeleitä, mutta yksin asuvana ehdin syödä vain puolet, kun loput jo menevät pilalle.

Kaksi päivää ennen haasteen alkua. Kirjamessuosaston rakentamissa.
Päätin siis kokeilla, kuinka vaikeaa olisi elää kokonaan ilman lihaa.

Laadin itselleni pari sääntöä:
  1. En osta lihaa, mutta kotoa löytyvät lihatuotteet saan syödä, jos tekee mieli, sillä mikä olisikaan turhempaa kuin heittää pois liharuokia. (Kaapista löytyi joitain esivalmiita ruokia.)
  2. En aio tehdä muiden elämästä vaikeaa. Lokakuuhun sisältyy reissu kotiin, enkä halua kuukauden kokeilun takia vaikeutaa esim. äitini ruoanlaittoa. Sallin siis itselleni parin päivän tauon.
  3. Aion kokeilla samalla lehmänmaidon korvaamista kasvimaidoilla. Tässäkään en aio ryhtyä vaikeaksi: jos tarjolla on vain lehmänmaitoa, otan sitä. Omaan jääkaappiini hankin kuukauden ajan vain kasvimaitoja. Maitosäännön laadin siksi, koska olen kuullut, että lehmänmaito voi pahentaa aknea, ja olen jo vuosia kärsinyt huonosta ihosta.
Pidin koko kuukauden ajan päiväkirjaa.

Su 2.10.
Haaste ei lähtenyt kovin lupaavasti käyntiin, sillä tein kahtena ensimmäisenä päivänä mokia: ensiksi maistoin ruokamessuilla pekonilla maustettuja sipsejä (enkä edes pidä pekonista!) ja toisena päivänä söin nuudeleita, joiden tuoteselosteessa luki kana. Nuudelit eivät olleet makua "kana", vaan Soba-nuudeleita, joiden mauksi on merkitty "classic". Ilmeisesti kana on klassista. No, olin ostanut nuudelipaketin syyskuun puolella, joten en periaatteessa rikkonut haastettani paljon, mutta silti vähän harmitti. Päätin, että tuoteselosteet pitää lukea tarkemmin, varsinkin einesten kohdalla.

Ti 4.10.
Huomasin ensimmäistä kertaa jonkinlaista proteiininälkää. Korjasin asian proteiinirahkalla, mikä tosin oli vähän ristiriidassa lehmänmaitotuotteiden välttelyssä. En kuitenkaan tehnyt sopimusta, että välttelisin kaikkia maitotuotteita. Päätin korvata vain juotavan maidon.

Assarin ullakolla (opiskelijaravintola) jouduin odottamaan yhtenä päivänä tosi kauan, sillä ainoa hyvältä kuulostava kasvisruoka oli väliaikaisesti lopussa. Jonossa oli yhtäkkiä tosi paljon porukkaa, ja useampi jutteli keskenään lihattomasta lokakuusta. Tuli yhteisöllinen olo.

Ke 5.10.
Kiinnitän yhtäkkiä paljon huomiota ravintoarvoihin. Saanko tarpeeksi rautaa, entä proteiinia? Ennen en uhrannut sellaisille ajatuksille juurikaan aikaa.

To 6.10.
Haastetta melkein viikko takana, ja nyt minulle on iskenyt outo huoli. Entä jos innostun ja minusta tuleekin kasvissyöjä? Tutkiskelin paljon tuntemuksiani ja huomasin, etten halua olla täysin kasvissyöjä, sillä en halua rajoittaa itseäni liikaa enkä halua myöskään olla vaikea vieras ruokapöydissä. Haaste on onneksi toistaiseksi sujunut hyvin, sillä en ole joutunut tilanteisiin, joissa olisin joutunut olemaan vaikea.

Pe 7.10.
Olen nyt tutkinut lähikauppaani ja testaillut kaikenlaisia kasviseineitä, mitä löysin - pääsääntöisesti erilaisia kasvispiirakoita. Vihis, eli HuoviRuoan Kasvispiirakka on jo vanha tuttu, mutta löysin muun muassa VegeMöttösen uusia kasvispiirakoita. Ne ovat ihan hyviä, mutta aika epäterveellisiä loppujen lopuksi. Pistää myös miettimään, kuinka ekologista ovat ne muovipakkaukset, joihin piirakat on yksittäispakattu.

Ma 10.10.
Kaverini oli viikonloppuna kylässä. Olin varautunut siihen, että päädymme syömään jotain liharuokaa, sillä en jaksa selitellä omia henkilökohtaisia päätöksiäni, varsinkaan kun minulla ei ole erityisen vankkoja perusteita. Jotenkin viikonlopun syömiset kuitenkin menivät niin, etten päätynyt syömään lihaa. 

Pohdin jonkin verran sitä, kuinka mutkaton olen syömisessä. Olen monesti viettänyt aikaa nirsojen ihmisten seurassa, ja koska itselläni on hyvin harvoja inhokkiruokia, olen vain mukaillut muita. Tärkeintä on, että löytyy jotain, jota kaikki pystyvät syömään. Olen kieltäytynyt ainoastaan sieniruoista, sillä niistä en pidä. Koska viime aikoina kaveripiirissäni on paljon kasvissyöjiä, olen vain syönyt kasviruokaa heidän seurassaan, sillä en jaksa vaatia itselleni jotain, plus kasvisruoka on oikein hyvää. Mutta jos seurani haluaa syödä lihaa, niin olen siihenkin valmis.

Ti 11.10.
Einesruoat vihiksiä lukuunottamatta ovat aika vähissä. Löytyy pinaattikeittoa, kasvissosekeittoa, pakastefalafelejä ja kasvislasagnea. Ostin kasvislasagnea testiksi. Se oli hirveän juustoista, mutta muistelen jauhelihalasagnenkin olleen tosi juustoista. Muuten lasagen oli ihan maukasta. 

Olin myös Subwaylla kavereideni kanssa. Jossain vaiheessa huomasin, kuinka linjastolta tuli tosi voimakas eläinrasvan tuoksu. Alanko kiinnittää eläinrasvaan huomiota nyt, kun itse nautin sitä huomattavasti vähemmän?

To 13.10.
Alkukuukauden ihoni on hehkunut paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen ottanut tosi paljon selfieitä, kun kerrankin on olo, että on jotain ikuistamisen arvoista. Yleensä päivämeikkiini kuuluu pohjustusvoide, meikkivoide ja peiteväri, mutta monena aamuna olen päättänyt laittaa vain BB-voidetta ja ollut tyytyväinen sen jälkeen. 

Vasemmalla olevassa kuvassa minulla on meikkiä, mutta huomattavasi vähemmän, kuin yleensä. Kuvaa on muokattu vain vähän säätämällä kontrastia.

Nyt torstaina kuitenkin aloin huomata, että ihoni on alkanut tuntua rasvaisemmalta. Kenties ihon hehku ei johtunut lihattomuudesta ja maitotuotteiden vähentämisestä, vaan kyseessä on ollut silkka sattuma, tai kenties hormonikierto, joka nyt aina vaikuttaa ihoni kuntoon.

Tänä torstaina myös lihaton lokakuu ensimmäistä kertaa oikeasti turhautti. Olin liikenteessä ja minulla oli nälkä. Minulla oli Hesburgerin alennuskuponki juustoateriaan, mutta päädyin sitten ostamaan kalliimman soijasalaatin. Onneksi siihen oli kuponki myöskin.

Pe 14.10.
Viikko sitten olin Burger Kingissä ja ateriani tulossa kesti tosi kauan. Lepyttelynä sain kaksi ilmaiskuponkia hampurilaisaterioihin. Onneksi vaihtoehtona oli myös Vegeateria. Testasin tänään kyseistä kasvishampurilaista. Olin vähän pettynyt, että sen välissä oli tosi perinteinen kasvispihvi. Sellainen, johon on vain muusattu erilaisia kasviksia.

Aloin myös pohtia ensimmäistä kertaa, onko jotain tiettyä liharuokaa, jota haluan syödä sitten kun on taas marraskuu. Eipä tullut mitään erityistä mieleen. Ainakaan tällä hetkellä ei erityisemmin tee mitään mieli.

Su 16.10.
Suunnittelin reittini niin, että menisin erään kaupan kautta kotiin. Paljastui, että kyseinen Siwa oli juuri muuttumassa K-kaupaksi, joten hyllyt olivat tyhjillään. Joitain valmisruokia oli, mutta kaikissa oli lihaa. Sentään sain soijamaitoa 50% alennuksella. Jouduin kuitenkin menemään toiseen kauppaan, jotta sain ruokaa. Kaikki kasvisruokaeinekset olivat loppuneet sen valikoimista! Muitin, että kotonani oli kasvispasta-annos, joten söin sen. Huomaan myös näistä päivityksistä, kuinka usein ostan einesruokia. Pitäisi varmaan vähentää.

Ke 19.10.
Taas valmisruokamaininta, mutta mainitaanpa silti! Meillä oli Tutkan hallituksen kokous, ja ne kokoukset venyvät aina eeppisiin mittoihin (4 tuntia on lyhyt kokous). Ostin sinne siis evästä. Huomasin, että Pirkka valmistaa juusto-tacosalaattia, eli lihatonta versiota kana-tacosalaatista, joka on yksi lempparini valmissalaatien tarjonnasta. Tämä oli iloinen yllätys!

Su 23.10.
Reissu kotiseuduille on nyt takana päin. Söin neljänä päivänä lihaa, enkä edes kovin ponnekkaasti yrittänyt vältellä sitä. Yhtenä iltana iltapalaksi oli itsetehtyä pizzaa, jossa oli myös margareta-vaihtoehto tarjolla, mutta ajattelin, että kun kerta lihan puolelle ollaan menty, niin kaipa sen tonnikalatäytteisen pizzanpalan voi ottaa.

Olo ei ole fyysisesti eikä henkisesti millään lailla erilainen. Mietin, tulisiko minulle vaikka maha kipeäksi, mutta tuskin elimistöni on parissa viikossa ehtinyt kadottaa kyvyn sulattaa lihaa vaivatta. En myöskään koe syyllisyyttä lihan syömisestä. Söin muun muassa poronkäristystä, joka on hankittu suoraan poronhoitajalta. Kaikki syömäni liha-annokset olivat maukkaita, ja olenkin miettinyt sitä, että kenties voisin tulevaisuudessa jatkaa niin, että syön lihaa silloin, jos tiedossa on erityisen maukas annos. En halua esimerkiksi syödä sianlihaa, sillä se on mielestäni tosi pahaa. Lihaa ei tarvitse olla joka annoksella, eikä varsinkaan sen takia, että se on lihaa. Proteiinia ja rautaa saa muualtakin.

Ma 24.10.
Paluu kasvisruokaan. Jotenkin on kevyempi olo, mutta olo voi olla vain korvien välissä. Pohdiskelun jälkeen päätin, että jatkan haastetta 4.11. asti, jotta saan kasaan 31 lihatonta päivää.

Suklaamuffinit, joissa on käytetty soijamaitoa,
sillä allekirjoittanut ei ollut varannut lehmänmaitoa jääkaappiin.
Ke 26.10.
Olen alkanut enemmän kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia kasvisvaihtoehtoja opiskelijaravintoloissa on. Brygge on Turun yliopiston kasvisruokala, joka on nyt entistä kiinteämmin osa Assarin ullakkoa, kun se remontin jälkeen siirtyi myöskin yläkertaan. Nyt on entistä helpompi valita joko liharuoan ja kasvsruoan väliltä. Bryggeltä saa myös helposti monenlaisia kasvimaitoja: soijaa ja kauraa. Kävin tänään myös kohtuu uudessa Galilein kahvilassa, jossa oli soijamaitoa tarjolla. Santsikuppia ottaessani soijamaito oli kuitenkin loppunut ja tilalle oli tullut lehmänmaitoa, joten otin sitä.

Huomasin myös Tottisalmen ravintolassa, että siellä oli iltapäivällä enää yksi kasvisvaihtoehto. Onneksi se oli hyvä vaihtoeto, sillä muuten olisi harmittanut. Aloin tosin miettiä, että onko se elinason nousun merkki, jos hermostuu vain yhdestä vaihtoehdosta. Eikö lukiossa aina ollut vain yksi vaihtoehto? Silloin se oli ilmaista, eikä aina hyvää, mutta silti se oli ruokaa ja se kelpasi. Nykyään kun joutuu maksamaan itse ruoastaan huimat 2,6€/annos, miettii monesti, onko joku perus mössö sen arvoista. (Vaikka tietenkin on, annokset ovat yleensä tosi hyviä, ja opiskelijat saavat hurjan alennuksen, kun joutuvat vain 2,6€ lämpimästä lounaasta maksamaan!)

To 27.10.
Pidimme Tutkan myyjäiset Feeniks-kirjastolla. Tarjoiluistamme tuli kasvispohjaiset, sillä ainoa lihatuotteen luvannut henkilö oli sairastunut, eikä voinutkaan leipoa salamipiirakkaa. Kokeilimme myös vegaanista vohvelireseptiä. Valitettavasti se ei paistunut kovin rapeaksi. Oliko kyseessä huono resepti, vai onko samainen ongelma kaikissa vegaanisissa vohvelitaikinoissa, sitä emme tiedä.

Pe 28.10.
Ostin vahingossa lihaa. Olin ostavinani erään valmispasta-annoksen, jota olin ostanut aiemminkin, mutta se olikin hyvin samanlaisen näköinen bolognese-versio. Pitää sitten syödä vasta marraskuussa nämä pastat... Samalla tuli pohdittua, kumpi on pahempi: se että ostaa lihaa vai se, että syö sitä? Riippuu varmaa niistä syistä, miksi on päättänyt olla kasvissyöjä.

Huomasin tänään myös ruokalassa sen, että papuihin perustuvia erilaisia pihvejä on tullut kuukauden aikana syötyä paljon, ja nyt alkoi vähän jo tympiä.

La 29.10.
Olin joskus lukenut, että soijatuotteet saattavat vaikuttaa hormonikiertoon, mutta enpä ajatellut sitä lainkaan tämän haasteen aikana, paitsi siinä vaiheessa, kun yleensä päivälleen säännölliset kuukautiseni olivat yhtäkkiä neljä päivää myöhässä. Siinä vaiheessa aloin lueskella aina yhtä luotettavaa internettiä. En voi tietenkään olla täysin varma, johtuiko yllättävä myöhästyminen ruokavalion muutoksesta, mutta ainakin vahva teoriani se on, sillä kuukauteen ei ole sisältynyt mitenkään poikkeuksellisen paljon stressiä enkä ole esimerkiksi aloittanut todella rajua urheilua. Päätin vähentää soijatuotteita; onneksi olin jo ostanut seuraavaksi kokeiluun mantelimaidon. 

Ma 31.10.
Nyt on lokakuun viimeinen päivä. Tavallaan haaste loppuu tähän, ja tämän jälkeen aio julkaista koosteeni, vaikka sovin itseni kanssa, että haaste jatkuu vielä pari päivää marraskuun puolelle.

Viime sunnuntaina tuli ostettua taas liharuokaa, mutta en syönyt sitä. Ostimme kaverin kanssa pakastepizzoja, ja huomasimme niiden olevan tarjouksessa, joten minä maksoin kaikki, jotta siitä saa Plussa-tarjouksen. Olin itse valinnut mozzarellapizzan ja kaverini valitsi salamipizzan. Olin kyllä kertonut lihattomasta lokakuusta, mutta en kovin ponnekkaasti ollut tuonut sitä jatkuvasti esille. Ajattelin, että menkööt. 

Yhteenveto

 - Kuukauden aikana en kohdannut ylitsepääsemättömiä esteitä.
Huomasin, että jos vain valitsen opiskelijaravintoloissa kasvisvaihtoehdon, minun ei tarvitse tehdä juuri muita muutoksia elämääni. Ruokavalioni ei ole pitkään aikaan perustunut lihaan. Leikkeitä en ole laittanut leipien päälle, sillä kinkku on pahaa ja salamin epäterveellisyydestä on toitotettu pitkään. Joskus ruokaloissa ei ollut ihan herkkuruokiani, mutta eihän se sitä aina ole lihapuolellakaan.

 - Huomasin, että syön paljon eineksiä
Siitä on tullut pahe, sillä harvoin löydän aikaa ruoan tekemiseen, ja usein tuntuu typerältä valmistaa annos ja syödä se yksin kämpässään tietokoneen ääressä. Jatkossa yritän enemmän syödä itse tehtyä ruokaa tai edes koittaa löytää terveellisempiä valmisruokia.

 - Kohtasin jonkin verran kasvissyöjien kehuja
...joista tuli hitusen epämukava olo. Tuntui, että he pettyvät, kun marraskuussa taas alan syödä lihaa. Tuntuu, että haasteen toteuttamisen tavoitteena olisi "kääntää" ihmisiä kasvissyöntiin, ja nyt olen tavallaan epäonnistunut haasteessa. Toisaalta samalla minusta kenenkään ei pitäisi joutua perustelemaan ruokavaliotaan. Se, mitä syö, on jokaisen oma asia. Entä jos vatsani ei esimerkiksi kestäisi papuja tai jos olisin allerginen soijalle? Silloin kasvikunnan proteenien syöminen voisi olla vaikeaa, vaikka toki on muitakin proteiininlähteitä kuin soija ja pavut.

 - Kuukausi on loppujen lopuksi lyhyt aika
...varsinkaan kertomaan, muuttako joku ruokavalio olotilaani oikeasti mihinkään suuntaan. Toistaiseksi oloni on melko samanlainen, Ihoni on aika lailla samanlainen kuin kuukausi sitten eikä painossani ole tapahtunut mitään muutoksia: otaksuin, että se saattaisi laskea, sillä kasvisruoissa on lähtökohtaisesti vähemmän energiaa kuin esimerkiksi punaisessa lihassa. Merkittävin muutos oli ehkä siinä, että sain kiinni itseni huonoista ruokailutottumuksista ja siitä, minkälainen suhtautuminen minulle muutenkin on syömiseeni

 - Täyttä kasvissyöjää minusta tuskin tulee
Ellei sitten tosi hitaan ja huomaamattoman kehityksen seurauksena. Kokemus kuitenkin osoitti, ettei kasvisruokailu ole niin vaikeaa. Jos kokkaisin tosi paljon, olisi uusien reseptien löytäminen voinut olla työlästä. Jonkin aikaa sitten minulle sanottiin, että uuden tavan kehittymiseen menee noin 60 päivää. Jos siis jatkaisin vielä toisen kuukauden, tulisiko tästä tapa? Tuntuu nimittäin, että siitä on melkein jo tullut.

 - Kauramaito on paras kasvimaito
Soijamaito muuttui hassun heramaiseksi ja mantelimaito maistu liiaksi mantelilta. Muita en ehtinyt kokeilla. Join kyllä kuukauden aikana pari purkkia suklaasoijamaitoa, mutta ihan paljaaltaan enkä kahvin seassa.

Kirjoitan tätä tekstiä 1. marraskuuta. Haaste jatkuu vielä epävirallisesti muutaman päivän. Tänään olin katsonut, että Galileissa on ruokana Quorn-pihvejä. Menin sinne ja ne olivat loppuneet, tilalla oli epämääräisen näköistä kastiketta. Silloin oli kovan tahdonvoiman takana kääntyä ja mennä toiseen ravintolaan, kun vieressä olisi ollut ihan hyvän näköistä kanaa. Siispä tulevaisuudessa aion valita kasvisruokaa, jos siltä tuntuu, mutta en kuitenkaan kiellä itseltäni mitään.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Lumberjanes: Beware The Kitten Holy

TEKIJÄT: Noelle Stevenson, Grace Ellis, Shannon Watters & Brooke A. Allen
SIVUJA: 127 (sis. liitteet)
KUSTANTANUT: BOOM! Box
KIELI: Englanti
JULKAISTU: 2015
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Lumberjanes: Beware The Kitten Holy on hurmaava sarjakuva-albumi tyttöjen partileiriltä, jossa alkaa tapahtua kummia. Tytöt Jo, April, Molly, Mal ja Ripley ovat Roanoke-mökin asukkaita partioleirillä, jonka nimi on Miss Qiunzella Thiskwin Penniquiqul Thistle Crumpet's Camp for Hardcore Lady Types. Tarina alkaa siitä, kun tytöt ovat luvattomalla yöllisellä retkellä, jossa he törmäävät kolmisilmäisiin kettuihin, jotka huutavat ilmaan oudon lauseen: Beware the kitten holy. Säikähtäneet tytöt ryntäävät kotimökkiinsä ja jäävät kiinni yöhiippailustaan. Heidän ryhmänohjaajansa Jen on tiukka, mutta siitä huolimatta tytöt alkavat selvittää kolmisilmäisten kettujen ja oudon lauseen merkitystä.

Lumberjanes kolahti ainakin tähän lukijaan. Suosituksen antoi aikoinaan Kristina Horner Youtube-kanavallaan. Sarjakuva vaikutti heti kiinnostavalta: leirielämää, kummallisuuksia ja naispäähenkilöitä. Olin itse lapsena tosi kova käymään leireillä. En tiennyt mitään parempaa kuin mennä kesällä leirille, yöpyä teltassa, suunnistaa kartan ja kompassin avulla ja valmistaa itse ruokansa retkikeittimellä. Olin kateellinen lapsena Ansa vanhemmille -elokuvan päähenkilöille, jotka pääsivät koko kesän mittaiselle kesäleirille. Kai ohjattu leirielämä ja sen rituaalit vain viehättävät minua suuresti.

Sarjakuva on hauska seikkailu, joka rynnii eteenpäin yhtä energisesti kuin esiteini-ikäiset tytöt, jotka on päästetty metsään selviytymään. Tytöt päätyvät oudon mysteerin jäljille puolivahingossa rellestämisen keskellä, ja suurin osa sarjakuvasta onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Juonta onneksi löytyy sen verran, että toimintakohtaukset jaksaa lukea. Joukkoon on heitetty kourallinen huumoria, mikä keventää vaarallisia läheltä piti -tilanteita.

Myös sarjakuvan piirustustyyli miellyttää. Se näyttää olevan piirretty pensselisiveltimellä, mikä tekee tussauksesta elävää. Tyyli on yhtä aikaa runsasta ja pelkistettyä, ja värit ovat rikkaita mutta samalla maanläheisiä. Ruudut ovat täynnä, mutta ne eivät silti tunnu liian ahtailta.

Harmillista, ettei tätä sarjakuvaa ole suomennettu. Sentään se löytyy Vaski-kirjastosta, ja hankintapyyntöni seurauksena muutama jatko-osakin on nyt hankinnassa. Suosittelen tätä kaikille, mutta varsinkin nuorille tytöille, jotka kaipaavat tarinoita tyttöporukoista. W.i.t.c.h. oli allekirjoittaneelle aikoinaan tarpeellinen sarjakuva, josta löytyi jokaiselle lukijalle joku samaistumisen kohde.

Suosittelen sarjakuvaa myös kaikille, jotka tykkäävät kummallisuuksista. Sarjakuvassa on hieman samanlainen tunnelma kuin Welcome to Night Valessa. Vanhan metsän syvyyksistä paljastuu selittämättömiä salaisuuksia, joita ensiksi luullaan vilkkaiden tyttöjen mielikuvitukseksi, mutta jotka lopulta paljastuvat todeksi. 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kiera Cass: Eliitti (Valinta-sarjan 2. osa)

ALKUPERÄINEN NIMI: The Elite
SIVUJA: 317 (+ näyte seuraavasta osasta)
KUSTANTANUT: Pen & Paper
JULKAISTU: 2013 (suom. 2016)
SUOMENTANUT: Laura Haavisto
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Illéan kuningaskunta järjestää aina valtakunnan naimaikäistä prinssiä varten tosi-TV-kilpailun, jonka tarkoituksena on löytää prinssille vaimo. Valinnaksi kutsuttuun kisaan valitaan 35 naimaikäistä nuorta naista, ja koko valtakunta seuraa jännityksellä, kenet prinssi valitsee. America Singer ilmoittautui kisaan enimmäkseen miellyttääkseen läheisiään ja hän tuli valituksi, vaikka edustaakin alhaista taiteilijoiden kastia. Nyt kilpailu on edennyt Eliittiin, eli kuuden kilpailijan finaaliin. 

Kirjasarjan aloittavan osan Valinnan (bloggaus) loppupuolella American suhde prinssi Maxoniin kehittyi romanttiseen suuntaan. Maxonin ja American suhteen kehitystä on jarruttanut American entinen poikaystävä Aspen, joka on onnistunut työllistymään palatsin vartijaksi. Maxon on ollut erittäin ymmärtäväinen, vaikkei tiedäkään, että American eksä lymyilee lähempänä kuin hän arvaakaan. Valinnan aikana America alkoi kuitenkin harkita sitä mahdollisuutta, että oikeasti pääsisi yli Aspenista ja ottaisi vastaan Illéan prinsessan roolin.

Valitetavasti Eliitti ei pääse tällä saralla eteenpäin. America jatkaa jahkaamista. Hetken hän on varma, että pystyisi pärjäämään prinsessana ja tulevana kuningattarena, mutta toisella hetkellä hän muistaa taas, kuinka ihana Aspen on ja kuinka hän on valmis hylkäämään kaiken saavuttavansa vain ollakseen Aspenin kanssa. Kuulostaa romanttiselta, mutta siltä se ei kyllä missään vaiheessa tuntunut. Pikemminkin America tuntuu olevan kahden vaativan pojan loukussa. Maxon ilmaisee hyvin selkeästi, että haluaa American prinsessakseen, jos vain America suostuu olemaan aina Maxonin käytteävissä, ja Aspen taas väijyy jatkuvasti muistuttamassa olemassaolostaan, niin ettei America saa rauhaa kunnolla pohtia tilannettaan läpi.

Tarinallisesti Eliitti alkaa keskeltä ja loppuu kesken kaiken. Siinä ei ole selkeää juonirakennetta, vaan edellisen osan tapahtumat vain paukuttavat eteenpäin. Kun kirja loppuu, sitä seuraa muutama luku kolmannen osan aloitusta, ja nekin tuntuivat vain yhden pitkän pötkön jatkolta. Sarja sopiikin siis ahmittavaksi, jos vain siihen on mahdollisuus. Putkimaisuutta lisää se, että Eliitti jahkaa samoja aiheita, kuin edellinen osa. Kenties Kiera Cassilla on joku suuri paljastus, jota hän panttaa, mutta toistaiseksi viittaukset ovat olleet irrallisia. Kapinalliset hyökkäävät palatsiin, kirjoja varastetaan, sotilaisen omituisiin rokotuksiin viittaillaan ja valtakunnan perustajan Gregory Illéan päiväkirjoja vilautellaan, mutta ainakaan toistaiseksi vihjauksista ei muodostu mitään järkevää kokonaisuutta. Vaatii kärsivällisyyttä lukea American ihmissuhdeahdistuksesta, kun tietää, että hän on saanut haltuunsa Gregory Illéan päiväkirjan, jota hän ei kuitenkaan saa aikaiseksi luettua kun vain harvakseltaan.

Eliittiä vaivaa selkeästi trilogian keskiosan ongelma, vaikka eihän Valinta edes trilogia ole: siitä on ilmestynyt jo viisi osaa englanniksi. Valintaa lukiessa mielenkiinto pysyi yllä, sillä koko ajan paljastui jotain uutta, joka vei juonta eteenpäin. Eliitti pyörii ympyrää: ensiksi Maxon on ihana, sitten Aspen, sitten kumpikin ovat inhottavia, kunnes taas onnistuvat lepyttämään American. Kirjaa luki rutiinilla ja paremman puutteessa, mutta todellista koukuttavuutta se ei saavuta.

Positiivista palautetta kirja ansaitsee kuitenkin synkkyyden lisäämiseltä. Kannet kertovat tarinaa kimalteesta ja glamourista, mutta oikeasti elämä palatsissa ei ole kovin ihanaa: on sosiaalisia ja poliittisia paineita, kapinallisesta hyökkäyksiä ja epätasa-arvoinen yhteiskunta. Eliitti paljastaa tästä puolesta enemmän, mistä sarjaa tulee kiitellä. Kirjaan on sisällytetty raju rangaistuskohtaus, joka kertoo, kuinka primitiivisellä tasolla Illéa on. Silti minulla on aavistus (joka perustuu nopeaan skimmaukseen jatko-osien takakansiteksteistä), että kirja pysyttelee loisteen ja monarkian keskellä. Jos sarjan tulevissa osissa esiintyy vielä syvempää yhteiskuntakritiikkiä ja tilanteeseen puututaan radikaaleihin keinoin, olen yllättynyt. Jää nähtäväksi.

PS. Odotin lisätietoa Swendway-nimisestä valtakunnasta, mutta sitä ei annettu. Kenties kolmannessa osassa kerrotaan lisää tästä Suomen, Ruotsin ja Norjan alueet kattavasta maasta, jonka virallinen kieli on suomi.

Sarjan suomennos jatkuu. Kolmas osa Ainoa ilmestyy vuonna 2017.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Julian Fellowes: Belgravia

Kuva kustantajan sivuilta.
ALKUPERÄINEN NIMI: Belgravia
SIVUJA: 477
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2016 (suom. 2016)
SUOMENTANUT: Markki Päkkilä
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Julian Fellowesin kolmatta romaania markkinoidaan etukannessa asti Downton Abbeyn avulla, onhan Fellowes sarjan luoja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Itse romaanilla on yhtä paljon samaa Downton Abbeyn kanssa kuin millä tahansa historiallisella romaanilla, joka käsittelee ylhäisiä sukuja ja heidän perintäongelmiaan. Markkinointi saattaa silti osua oikeaan yleisöön, sillä jos Downton Abbeyn sukukiemurat ovat kiinnostaneet, saattaa tämä kirja tarjota lukunautinnon.

Romaani sijoittuu 1800-luvun alkuun. Ensimmäinen luku kertoo vuodesta 1815, jolloin Brysselissä järjestettiin kuuluisat herttuatar Richmondin tanssiaiset. Sophia Trenchard onnistuu hankkimaan sosiaaliseen nousuun pyrkivälle perheelleen kutsut tanssiaisiin. Heti seuraavana päivänä sotilaat joutuvat lähtemään Quatre-Brasiin taistelemaan, ja taisteluun joutuu myös Edmund Brockenhurst, johon Sophia on rakastunut. Taistelussa kaatuu lukuisia miehiä, mukaan lukien Edmund. Sophia isä, armeijan muonittaja James Trenchard joutuu kertomaan tyttärelleen raskaat uutiset.

Seuraavassa luvussa eletään vuotta 1841. James Trenchard on onnistunut kohoamaan asemassaan ja on nykyään rakennusalalla. Hän on muun muassa ollut mukana hienon Belgravia-asuinalueen rakentamisessa. Alue on täyttynyt mahtavista valkopylväisistä taloista, joissa yhdessä asustavat lady ja lordi Brockenhurst ilman perillistä. Suvun perijäksi on Edmund-pojan kuoltua noussut Lordi Brockenhurstin veljen poika John Bellasis, joka ei osaa huolehtia elämästään, vaan tuhlaa rahaa ja odottaa perintöään. James Trenchardin vaimo Anne näkee lady Brockenhurstin ahdingon ja päättää hetken mielijohteesta paljastaa poikansa menetystä edelleen surevalle naiselle salaisuuden.

Tarina lähtee hitaasti alkuun. Ensimmäisen luvun aikana on vaikeaa päästä kärryille siitä kuka on kukin ja mitä sukua he ovat keskenään. Tanssiaiset kirjan ensimmäisenä lukuna ei välttämättä ole paras ratkaisu, sillä silloin on mahdotonta tietää, ketkä hahmot ovat tärkeitä tulevan kannalta. Vaikka Belgravia ei ole Fellowesin ensimmäinen romaani, tekstissä oli nähtävissä se, että kirjoittaja on kenties tottuneempi audiovisuaaliseen kerrontaan. Tanssiaiset voivat olla hyvä keino esitellä hahmoja katsojalle, mutta lukija saattaa mennä sekaisin.

Alkuhämmennyksen jälkeen seuraavassa luvussa ollaankin hypätty 26 vuotta ajassa eteenpäin ja itse juoni pääsee käyntiin. Ensimmäinen luku on niin irrallaan muusta romaanista, että itse olisin kustannustoimittajana ehdottanut sen lyhentämistä ja muokkaamista prologiksi. Toisessa luvussa selostetaan tarkemmin sekä Trenchardien että Brockenhurstien taustat. Loppu kirja keskittyykin näiden kahden suvun yhteyksiin ja juonitteluun, jossa yhteys saadaan eri tahojen osalta selvitettyä. Televisiolle tyypillisesti näkökulma vaihtelee hahmojen välillä vilkkaasti, jopa kesken kappaleen, mikä on lukijan näkökulmasta pikemminkin haitta kuin etu.

Belgravia on kaikin puolin harmiton kirja siinä mielessä, että sitä voi suositella ikääntyneille sukulaisille ilman, että joutuu myöhemmin nolostumaan aina kun muistaa jotain, mitä kirja sisältää. Se kertoo varakkaista englantilaisista ja heidän sukukiistoistaan. Mukana on skandaalinpoikanen, mutta se ei ole mitään erityisen järisyttävää nykynäkökulmasta. Kirja tarjoaa historiaa, mutta se ei tuputa sitä liikaa. Se sijoittuu aikaan, joka on useimmille historiallisia romaaneja lukeneelle suhteellisen tuttua aikaa. Aikakauteen enemmän perehtyneelle se kyllä takuulla tarjoaa myös jotain, sillä kirja sisältää paljon yksityiskohtia, jotka on helppo ohittaa, jos ei ole niistä kunnolla perillä.

Fellowes on onnistunut kirjoittamaan koukuttavan draaman, mutta kirjaa on pakko moittia liiallisesta onnesta ja... sanotaanko nyt vaikka moraalista. Pahoille hahmoille käy huonosti ja hyvät hahmot saavat onnellisen lopun. Onhan se lohdullista, mutta silti kirja olisi kaivannut hieman rosoisuutta. Downton Abbeysta Fellowesin tyyli on kyllä tullut jokseenkin tutuksi: sekin tarina päättyi uskomattoman onnellisesti. Toisaalta onnellinen loppu tarkoittaa vain sitä, että tarina on osattu lopettaa sopivaan hetkeen. Ken tietää, mitä hahmoja odottaa tulevaisuudessa? Sen verran Fellowes olisi kuitenkin voinut panostaa juonen yllätyksiin, etten olisi arvannut lopputulosta jo sivulla 171. (Minulla on siitä kirjallinen todiste, jonka pystyn esittämään pyydettäessä.) Sen jälkeen kirjaa tuli lukeneeksi enemmän siitä näkökulmasta, toteutuvatko arvailut.

Moitteista huolimatta Belgraviaan kannattaa tarttua, jos haluaa lukea hurmaavaa juonittelua 1840-luvun Lontoossa. Lukisin mielelläni lisää samankaltaista kirjallisuutta, kunhan vain onnistun sellaista suomennettuna löytämään. Fellowesin kaksi muuta romaania, Past Imperfect (2008) ja Snobs (2006), vaikkeivat 1800-luvulle sijoitukaan, voisivat tarjota Otavalle jotain, mitä harkita suomennettavaksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...