perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kahdeksan

Kirjoittanut: Katherine Neville, sivuja: 667

Pitkää kirjaa on virkistävää lukea. Vihdoin asiat selitetään juurta jaksoin! Mutta entä sitten, jos kuudessasadassa sivussa ei lopulta tapahdukaan juuri mitään?

Kahdeksan on kirja, joka keskittyy salaperäiseen shakkilautaan ja sen nappuloihin. Kirja kerrotaan kahdessa eri ajassa, vuoden 1973 nykyajassa (kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1988) ja noin vuoden 1790 menneisyydessä. Nykyajassa liikutaan New Yorkissa ja Algerissa, kun taas menneisyydessä loikitaan Ranskasta Englantiin ja Venäjälle ja myöskin Algeriaan. Kaikessa on mukana kirottu shakkipeli, jonka uskotaan liittyvän itse Aleksanteri Suureen.

Peli ja sen nappulat on alun perin olleet piilotettuna Montglanen luostarissa, mutta epävakaan poliittisen tilanteen takia luostarin abbedissa päättä levittää kirotut nappulat ympäri maailmaa, jotta kukaan ei enää ikinä pääse pelaamaan vaarallista peliä. Hän kutsuu luokseen luotettavia nunnia, joille hän kertoo salaisuuden ja lähettää heidät maailmalle. Serkukset Mireille ja Valentine saavat tehtäväkseen asettua Pariisiin ja toimia samalla yhtenä tukipisteenä, jonne muut nunnat voivat tulla turvaan ongelmien ilmetessä.

Nykyajan tapahtumat alkavat siitä, kun tietokoneasiantuntija Katherine Velis saa eriskummallisen työkomennuksen Algeriin. Hän ei koe olevansa pätevä, mutta hänen on pakko lähteä. Kummalliset tapahtumat kuitenkin alkavat seurata Katherinea jo ennen lähtöä: ennustaja ennustaa hänen joutuvansa suureen vaaraan ja shakkiturnauksessa tapahtuu itsemurha, joka ei välttämättä ole itsemurha. Katherine huomaa, että joku tarkkailee häntä, eikä hän pääse tunteesta eroon edes Algerissa. Pikkuhiljaa hän saa selville, että hän on merkittävä henkilö keskellä järjestäytymistä, jonka tavoitteena on koota Montglanen shakkipeli uudestaan kokoon.

Aluksi olin erittäin innostunut kirjasta. Vasta noin 100. sivun kohdalla alkoi kunnolla tapahtua, juoni alkoi tiivistyä, mutta hidas tempo ei haitannut, sillä mukana oli paljon yksityiskohtia, joita luin mielelläni. Kiinnostunut tarinaan pysyi yllä noin 300. sivulle asti, mutta sen jälkeen lopahti. Tuntui, ettei uutta tietoa ollut tullut viimeiseen 200:n sivuun. Hahmot vain juoksivat paikasta toiseen sekä menneisyydessä että nykyisyydessä, kokoajan puhuttiin mysteeristä ja hoettiin "oletko koskaan kuullut Montglanen pelistä?" mutta mitään kunnon juonenkäänteitä ei sattunut silmääni. Välillä olin sekaisin hahmoista ja jouduin jo vähän kirjoittelemaan nimiä muistiin, jotta pysyn perässäni kuka on kukin.

Silloin kuitenkin kun kirjassa oli hyvä hetki menossa, se olikin sitten loistava. Erityisesti tykkäsin Da Vinci -koodimaisesta historian sotkemisesta. Mukaan oli heitetty sekä Napoleon, Isaac Newton, Katariina II Suuri sekä hänen lapsenlapsensa Aleksanteri I. Sain myös kirjan aikana tietää shakista enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka en ole koskaan kunnolla shakkia pelannut ja sen vuoksi säännötkin ovat hämärän peitossa, pysyin kuitenkin shakkifaktoissa mukana. Kirjailija tuntuu ottaneen huomioon, ettei jokainen lukija ole shakin asiantuntija. Lukiessa aloin kuitenkin pohtia, pitäisikö tutustua peliin vähän tarkemmin, niin kiinnostavalta kirja sen sai kuulostamaan. Shakin lisäksi mukana oli paljon matematiikkaa ja musiikkia.

Ajoittain kirjassa oli sivukaupalla kuvailua matkustamisesta tai jostain muusta, jonka olisi mielestäni voinut ottaa pois. Joskus kuitenkin en osannut päättää, oliko kohtaus hyvä vai ei. Esimerkiksi kirjan lopussa Katherine ja hänen ystävänsä Lily ajavat tuhansia kilometrejä pitkin aavikkoa. Ajamisen olisi voinut ohittaa muutamalla lauseella, mutta oli myös ihan mukava lukea, kuinka tuskaisaa oli, kun kaksi kaupunkilaistyttöä joutuvat ajattelemattomuuttaan aavikon sään armoille.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntui, että kirja oli liian hidastempoinen mutta siinä oli samaan aikaan liikaa pikku kikkoja. Monglanen shakkipeli tuntui vaikuttaneet aivan kaikkeen, mitä historiassa on tapahtunut. Sotia, vallankumouksia, vapaamuurareita, luonnonilmiöitä, kansojen tuhoja, alkemisteja... Olisipa kirjailija rajannut shakkipelin vaikutusalueen vain muutamaan asiaan.

Kuitenkin pidin lopetuksesta. Se oli ehkä kirjan paras osio. Kahden eri aikakauden henkilöt kuroutuivat yhteen tavalla, joka ei ollut juolahtanut mieleeni, mutta heti kun se paljastettiin, tuli sellainen olo että sehän oli aivan päivänselvää. Kirja olisi voinut koko ajan olla samanlainen kuin viimeiset sata sivua.

Kahdeksan on tällä hetkellä omani, mutta taidan vapauttaa sen BookCrossingiin.

1 kommentti:

  1. Minäkin aloin miettiä, pitäisikö opetella pelaamaan shakkia. Muistelisin, että kaverini kerran minulle olisi säännöt opettanut, mutta olen ne onnistunut täydellisesti unohtamaan.

    Suhtauduit kirjaan melko samalla tavalla kuin minäkin. Välillä kirja oli todella hyvä ja välillä sitä ei olisi tehnyt mieli lukea eteenpäin, kun käynnissä oli jokin hitaampi kohta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...