tiistai 13. kesäkuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kajo


Elina Pitkäkankaan ihmissusitrilogian ensimmäinen osa Kuura päättyi tiukkaan paikkaan. Inka paransi veljensä Tuukan koomasta muuttamalla hänet ihmissuhdeksi. Veri muutokseen saatiin Inkan parhaan kaverin Aaronin tyttöystävältä Matleenalta. Samalla Matleena kuitenkin pääsi irti täyden kuun aikaan. Hän tappoi useita ihmisiä ja lähti pakomatkalle Aaronin avustuksella.

Kajo jatkaa tarinaan parin kuukauden aikahypyn jälkeen. Tuukka on nyt kokenut muutaman täydenkuun, eikä se ole helppoa Kuurankerossa, jossa valvonta ihmisusien varalta on tiukkaa. Aaron ja Matleena ovat tien päällä, lainsuojattomina, ja he alkavat käydä epätoivoisiksi, sillä Jahti on heidän kintereillään. Kirjan alku jahkaa hetken, mutta lopulta juoni lähtee käyntiin: Aaron ja Matleena törmäävät odottamattomiin uusiin tuttavuuksiin. Myös Inka saa kokea yllätyksen, kun hän sattuu pistokokeesen ja vastoin odotuksia saa verikokeesta positiivisen tuloksen. Mutta eihän Inka voi olla ihmissusi? Hän ei ainakaan ole muuttunut sellaiseksi täydenkuun aikaan. Inka napataan talteen, mutta veli Tuukka ehtii juosta karkuun.

Ehdin jo toivoa uusia näkökulmahahmoja Inkan ja Aaronin lisäksi, varsinkin siinä vaiheessa, kun Tuukka lähti lipettiin. Odotin, että näkökulma vaihtuisi siinä Tuukkaan, varsinkin kun hahmo on jäänyt lukijalle etäiseksi. Tarinan edetessä kuitenkin tajusin, että kaksi kertojaa on tarpeeksi. Vaikka kirjasarja käsittelee ihmissusia, se jättää itse ihmissusikokemukset verhon taa. Kun Inka alkaa saada ihmissusimaisia ominaisuuksia, kuvaus on kiinnostavaa, sillä lukijana on vaikea sanoa, kuinka voimakkaita kykyjä Inkalla on verrattuna tavanomaiseen ihmissuteen.

En halua paljastaa syytä, miksi Inka saa ihmissuden ominaisuuksia, mutta se käy kyllä romaanissa melko varhaisessa vaiheessa selväksi. Aavistelin sitä jo kuvauksesta, ennen kun se sanallistettiin. Valitettavasti asiaa ei käsitellä mielestäni tarpeeksi huolellisesti romaanin aikana. No, Inka on varsin kiireinen, sillä Jahti on ottanut hänet vangiksi. Toivon kuitenkin, että trilogian viimeinen osa käsittelee asiaa hieman enemmän.

Tästä yhdestä minua harmittaneesta yksityiskohdasta huolimatta Kajo on oikein mainoa genrensä edustaja. Juoni kulkee loogisemmin kuin Kuurassa, jossa enemmänkin vasta aloiteltiin. Lukijana pystyy aavistelemaan, minne tarina voisi olla menossa, mutta yllätyksiäkin onneksi tulee vastaan. Kajossa on selkeitä tavoitteita. Halutaan turvaa, halutaan oikeuksia, ja niitä ei tämän kirjasarjan maailmassa saa, ellei käytä äärimmäisiä keinoja. Hahmot saavat todellakin tuntea tekojensa seuraukset. Kuurassa Inka ärsytti, mutta Kajossa hän omalla tavallaan sai kurinpalautuksen (joskin aika rajun sellaisen) ja selkeämmän suunnan sille, mitä hän haluaa. Aaronkin joutuu todella miettimään päätöksiään. Jossain vaiheessa hän jopa katuu sitä, että on uhrannut koko tulevaisuutensa tekojensa takia.

Mielestäni tarinan suurin heikkous on se, että Tuukka on ollut monessa kohtaa Inkan motiivi toimia, mutta lukijalle ei anneta mahdollisuutta tutustua Tuukkaan. Hän vaipuu koomaan Kuuran alussa ja on suurimman osan Kajosta tien päällä ilman että hänen liikkeistään tiedetään. Kajossa Tuukan päänsisäisiä liikkeitä raotetaan rahtusen, mutta toivon, että trilogian päätösosa, Ruska työnimeltään, kertoo hieman enemmän hänestä.

Ruskaa kannattaa muutenkin odottaa mielenkiinnolla, sillä Kajo ravisuttaa pakkaa siinä määrin, että alkaa jopa mietityttää, miten kaikki saadaan vedettyä yhteen vain yhdessä kirjassa. Minä näkisin edessä suuren ihmis(susi)oikeuksia käsittelevän sodan, joka ravistelee koko yhteiskuntaa, mutta kenties konflikti jää vain pienen joukon keskuuteen. Toimintaa on taatusti luvassa.

SIVUJA: 341
KUSTANTANUT: Myllylahti
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Bloggaus Kuurasta.

Muissa blogeissa:
Carry on reading, Dysphoria, Lukujonossa, Oksan hyllyltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...