tiistai 23. tammikuuta 2018

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki 1)

Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2018 saavuin aamuyöllä kotiin uuden vuoden vietosta. Kello oli noin neljä, mutta päätin vielä lukea hetken. Elina Rouhiaisen Muistojenlukija paljastuikin niin koukuttavaksi kirjaksi, että minun oli suorastaan pakotettava itseni nukkumaan noin kuuden maissa. 

*

Muistojenlukija on Elina Rouhiaisen toisen kirjasarjan aloitusosa. Se julkaistiin kesällä 2017 ja sen julkaisutilaisuus pidettiin Hel-YA-tapahtuman jälkeen. Ehdin osallistua sen alkuun, mutta jouduin liukenemaan bussiin jonkin ajan kuluttua. Se, mitä ehdin haastattelusta kuulla, ehti herättää kiinnostukseni.

Kirja kertoo Kiurusta, joka on aina pystynyt näkemään ihmisten muistot lintuina. Myös hänen ystävällään Samuelilla on erikoisia kykyjä, mutta ketään muuta he eivät tiedä. Tarina alkaa siitä, kun Kiurun isoäiti kuolee. Kiuru on matkalla hautajaisista kotiin, kun hän vahingossa varastaa edessään kävelevän nuoren miehen muistoja. Yleensä ihmiset eivät huomaa, kun heidän muistojaan sorkitaan, mutta tämä huomaa. Kiuru lähtee pakoon, mutta yöllä samainen nuori mies ilmestyy Kiurun uneen. Hän esittäytyy Daiksi ja pyytää Kiurua tapaamaan kasvokkain. Kiuru suostuu.

Dai esittelee Kiurun vallatussa talossa asuvalle porukalle, joista osalla on samankaltaisia kykyjä kuin Kiurulla. Kukaan muu ei osaa lukea muistoja, mutta yksi osaa lähettää unia, toinen osaa lukea ajatuksia, kolmas osaa hämätä ihmisten aisteja. Kiuru löytää näistä ihmisistä itselleen uusia ystäviä. Samalla hän joutuu kasvoikkain kodittomien ja paperittomien ihmisten realiteettien kanssa.

Muistojenlukija on luokiteltavissa urbaaniksi fantasiaksi, mutta mielestäni se onnistuu spekulatiivia elementtejä paremmin yhteiskunnallisten ongelmien kuvauksessa. Rouhiainen on luonut trilogiaansa sopivan abstrakteja yliluonnollisia elementtejä, joten on täysin uskottavaa, että sellaisia voisi löytyä urbaanista ympäristöstä ilman, että se muuttaisi meidän tuntemaamme maailmaa merkittävästi. Rouhiaisen näyttämä Helsinki on rankka, mutta ajankohtainen. Se näyttää Helsingin, jossa sekoittuu varakkuus, työttömyys, kodittomuus ja paperittomuus. Tarina kerrotaan Kiurun näkökulmasta, eikä hän ole vielä havahtunut kaikkeen, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Kirjasta kehittyykin tarina siitä, kuinka Kiuru kasvaa ujosta kirjanörtistä ihmiseksi, joka uskaltaa katsoa kirjan sivujen yli.

Rouhiainen on selvästi kehittynyt kirjoittajana huimasti. Sen lisäksi, että teksti on sujuvaa, myös juoni tuntuu paremmin jäsennellyltä verrattuna Rouhiaisen edellisen kirjasarjan aloittaneeseen osaan, Kesytömään. (En ole lukenut Susiraja-sarjaa loppuun, joten en pysty sanomaan mitään lopusta sarjasta.) Muistojenlukijassa rakennetaan tarinaa ja maailmaa rauhallisesti, mutta samalla mielenkiitoisesti. Vaikka tekstiä lukee verkkaisesti, huomaa yhtäkkiä ahmaiseensa yli sata sivua. Kirja on hieman alle 400 sivua pitkä, mutta se ei tunnu pitkältä. Samalla tuntuu ihmeelliseltä, että niin paljon tavaraa on mahtunut niin pieneen sivumäärään. Rouhiainen on onnistunut luomaan maailman, jonne solahtaa kevyesti mukaan.

Suurimmat kritiikit tässä kirjassa ovat enimmäkseen pelkkää yksityiskohdista nipottamista. En esimerkiksi hirveästi lämmennyt termeille, joita Väki käytti eri kyvyistä. Niissä oli jotain, mikä särähti korvaan: sanat eivät vaikuttaneet sellaisilta, jotka olisivat voineet kehittyä luonnollisesti suomenkielisellä alueella vuosisatojen kuluessa. Sanat olivat myös vaikeita muistaa, ja aina kun niitä käytettiin, jouduin tarkistamaan, mitä mikin nyt tarkoittikaan.

Jäin myös miettimään paljon sitä, miksi Kiuru näki muistot lintuina. Kukaan muu ei kokenut kykyjään mitenkään poikkeuksellisella tavalla, vaan jos he lukivat ajatuksia, he lukivat ajatuksia, eivätkä nähneet niitä esimerkiksi pilvinä tai kissoina.

Myönnän kyllä, että linnut ovat erittäin hieno visuaalinen valinta. Monet kohtaukset piirtyivät mieleen upeina juuri lintujen ansiosta. Koin myös mielenkiintoisena sen, että linnut oli otettu kirjaan turvallisena elementtinä, sillä usein lintuja kuvataan peloissa - sitä, kuinka ne hyökkäävät suurena joukkona ja nokkivat silmät irti. Tässä kirjassa linnut ovat jotain muuta. Mutta mitä? Toivottavasti jatko-osissa annetaan tälle edes jokin selitys.

Muistojenlukija on romaani, jolla oli hienoa aloittaa vuosi 2018. Aion ehdottomasti lukea jatkoa.

*

Loppuun laadin vielä lyhyen listan asioista, jotka haluan mainita, mutta joita en saanut ujutettua saumattomasti muun tekstin joukkoon:

  • Pidin kirjan lopusta. Siinä oli jotain sellaista, mitä tehdään tämän hetken sarjoittuvissa elokuvissa paljon, mikä yleensä elokuvissa ärsyttää minua, mutta josta tässä kirjassa pidin erittäin paljon. Mieleni muotoili siitä hienon kohtauksen.
  • Arvostin suuresti non-binary-hahmoa, joka oli kirjassa mukana luonnollisesti omana itsenään, eikä hänestä tehty suurta numeroa.
  • Rouhiainen on luonut Kiurusta hahmon, jonka äiti on irrotautunut romaniyhteisöstä. Kirja saa mielenkiintoisen lisämausteen siitä, että Kiuru selvästi etsii omaa yhteisöään sen tilalle, josta hänet on jo syntymästään saakka suljettu ulkopuolelle.

SIVUJA: 387
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2017
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

30 kommenttia:

  1. Muistojenlukija oli minulle ensimmäinen Rouhiaiselta lukemani kirja. Susirajan ekaan osaan meinasin kerran tarttua, kun gradupiiriläinen oli aluksi tekemässä työnsä siitä, mutta vaihtoi sitten Houkutukseen. Tykkäsin teoksen esittelemistä monimuotoisista hahmoista, mutta jäin kaipaamaan vähän lisää voimien käsittelyä. Toivottavasti myöhemmissä osissa päästään syvemmälle niihin. Tein tästä kritiikin Risingshadowlle ja se julkaistaan jossain vaiheessa keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama, toivoin enemmän voimien käsittelyä. Välillä unohdin, että olen lukemassa kirjaa, jossa on spefistisiä piirteitä, sillä juoni keskittyi enemmän hahmojen välisiin suhteisiin.

      Poista
  2. Muistojen näkeminen lintuina kuulostaa tosi kiinnostavalta. Linnuista avautuu heti symboliikkaa suuntaan jos toiseenkin. Aina myös mukava kuulla, että kirjailija on kirjoittajana kehittynyt, vaikka tähän asiaan en Rouhiaisen kohdalla osaa mitään sanoakaan, kun en ole häneltä mitään lukenut.

    VastaaPoista
  3. Muistojenlukija kyllä kiinnostaa minua nyt tämän postauksen jälkeen vielä enemmän! Olin myös HEL-YAssa ja silloin mietin, että onpa kiehtovan kuuloinen kirja, mutta jotenkin unohtui... Pitääkin pistää varaukseen. Plussaa myös kirjan upeasta ulkoasusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjalla on tosiaan tosi näyttävä ulkoasu!

      Poista
  4. Tämä kirja kiinnostaisi jo ihan sen takia, että haluaisin kovasti kokeilla ainakin yhtä suomalaista YA-genren kirjaa. Toisekseen tässä on ihan helposti viime vuoden hienoin kansi kirjalla.

    VastaaPoista
  5. Liittyisikö tuo muistojen näkeminen lintuina jotenkin synestesiaan? Näkeväthän jotkut säveliä ja numeroita väreinä yms. Kiehtova erityislahjakkuus. Lähtee varmasti lukulistalleni, ja jos en itse ehdi tätä lukea, ainakin tiedän monia, joille voin tätä suositella. (Ja tämä ei liity kirjaan, mutta hienoa, että näitä YA-tapahtumia järjestetään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että kyseessä on joku synesteriajuttu. Eniten minua ehkä häiritsi se, ettei asiasta juuri keskusteltu kirjassa. Itse ainakin ihmettelisin, jos löytäisin tyyppejä, joilla on samoja kykyjä, mutta ei kuitenkaan ihan samoin toimivia.

      Poista
  6. Pidin tästä kovasti, mutta hieman harmittelin, että Rouhiainen niin selvästi painaa jarrua, säästelee mielenkiintoisia juttuja seuraaviin osiin. Näin täti-ihmisen näkökulmasta kun teinibiletykset ja seurustelukuviot eivät niin kauheasti jaksa kiinnostaa...

    Nyt kun sanot, niin tosiaan väen ilmenemismuodoille keksityt termit ovat aika hankalia, eikä Rouhiainen itsekään tunnu niiden kanssa olevan oikein sinut tässä ekassa osassa. Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on alkanut teinibiletykset ja seurustelukuviot (kirjallisuudessa) kiinnostaa vasta teini-iän jälkeen, koska teininä olin kauhean tuomitseva. ("Höh, päähenkilö onkin tyhmä kun juo alkoholia!") Nuorena aikuisena niitä kohtauksia lukee aivan eri tavalla. Mutta ehkä täti-ikäistyessäni kiinnostus hiipuu, mistä tietää. :D

      Poista
  7. Jaahas, taas piteni lukulista. Minulla tosin on jokin Rouhiaisen kirja jo Kobossa odottamassa vuoroaan, kunhan ehdin sinne saakka... En nyt kuollaksenikaan muista kirjan nimeä, mutta pitänee piakkoin kaivaa esiin. Elisa Kirjan alet ovat tosi vaarallisia ja niiden jäljiltä minulla on tuota luettavien listaa Kobossa enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni Rouhiainen ei ole kirjoittanut muuta kuin ihmissusisarjan ja tämmän uuden sarjan aloituksen, joten hankkimasi kirja on varmaan sitä ihmissusisarjaa. :)

      Poista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta! Rakastan lintuja, joiden osuus tarinassa kuulostaa hienolta. Täytyy laittaa kirja muistiin.

    VastaaPoista
  9. Tämä jäi kyllä vahvasti mieleen viime vuoden luetuista kirjoista. Ihastelin vahvaa Helsinki-kuvausta ja isojen teemojen käsittelyä tuoreella otteella. Jatkoa en malttaisi odottaa!

    VastaaPoista
  10. Olen pidellyt tätä kirjaa monesti kädessäni kirjakaupassa, mutta lukupinoon asti se ei ole vielä ehtinyt. Urbaani fantasia kuulostaa kiehtovalta ja Helsinki-kuvauksena se voisi myös olla kiinnostava. Muistojen näkeminen lintuina kuulostaa erikoiselta, vaikea näin äkkiseltään kuvitella mitä se tarkoittaa. Jos olen jossain vaiheessa YA-mielellä, taidan ottaa tästä selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja onkin fyysisenä kappaleena oikein kaunis esine, joten en lainkaan ihmettele, että se on kiinnittänyt huomion kirjakaupassa.

      Poista
  11. Kiitos kiinnostavan kirjan esittelystä. En ollut tästä aiemmin kuullutkaan.

    VastaaPoista
  12. Kansi vähän hämää että mikä osa on kirjan nimeä ja mikä ei (mutta jos sarjan kansiin tulee yhtenäinen tyyli niin se on tietty hienoa). Ja urbaani fantasia jossa näkyy Helsinki on kyllä kiinnostava idea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulin pitkään, että kirjan nimi on pelkästään Väki, kun Muistojenlukija jäi pienen fonttinsa vuoksi huomaamatta.

      Poista
  13. En olekaan lukenut Rouhiaiselta mitään. Muutamia vuosia sitten tämä olisi varmaan ampaissut lukulistalleni heti, mutta luen nykyään todella vähän minkääntyyppistä fantasiaa. Niin ne lukutottumukset ja -mieltymykset vain muuttuvat... Esittelysi pohjalta kirja kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta. Hieno aloitus vuodellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei enää tykkää lukea fantasiaa, uskon kuitenkin Muistojenlukijan uppoavan, sillä yksi suurin Muistojenlukijan kritiikkini on se, että se on välillä liiankin realistinen ja unohtaa spefistisyytensä välillä lähes kokonaan. Tästä näkökulmasta niin uskallan suositella kirjaa sinulle. :)

      Poista
  14. Minulle entuudestaan ihan outo kirja ja kirjailija, mutta kuulostaa erikoiselta ja mielenkiintoiselta. Olen samaa mieltä siitä, että muistojen näkeminen lintuina on visuaalisesti stimuloiva valinta, heti mieleen nousee erilaisia mielikuvia.

    VastaaPoista
  15. Susiraja-sarjan ensimmäinen osa jäi minulta aikoinaan kesken. Tuntui, että olen vähän liian vanha lukija sille sarjalle, vaikka usein kyllä viihdynkin nuortenfantasioiden parissa. :) Tätä voisin kokeilla. Olen viime aikoina pitänyt hieman taukoa fantasiasta ja kotimaisestakin kirjallisuudesta. Tarinan sijoittuminen Helsinkiin viehättää, fantasiat kun usein pyörivät jossain omissa mielikuvitusmaailmoissaan.

    VastaaPoista
  16. Minäkin pidin hurjasti, sain lukea tämän kesällä ennakkoon. Olin lukenut myös Susiraja-sarjan ja sen aikana tosiaan tapahtui paljon kehitystä, mutta kyllä tämä Muistojenlukija oli selvästi hiotumpi ja taitavampi teos (sekä minulle aiheeltaan mieluisampi).

    Mietin tuota kommenttiasi linnuista. Ehkä ajatustenluku yms. on jollain tavalla epäspesifimpää ja hetkisidonnaista (tapahtuu sillä hetkellä), kun taas muistot ovat enemmän yksittäisiä ja jollain tavalla irrallisia. En nyt osaa selittää tätä ajatustani sanoiksi, toivottavasti saat jotenkin kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistot kyllä jäävät monesti mieleen jonain tietynlaisina välähdyksinä, joten voisi ajatella, että ne ovat lintuja, jotka ovat tietyssä muodossa, mutta jotka voivat tosi helposti lennähtää pois.

      Poista
  17. Airi/kirsinbookclub.com4. helmikuuta 2018 klo 20.29

    Minun kai pitäisi määritellä itseni OA-lukijaksi (old adult), joten pystyn vain mielelnkiinnolla lukemaan juttusi ilman mitään todellista kosketusta tähän tai muihin YA-kirjoihin. Muistojen näkeminen lintuina on kiehtova ajatus. Mitähän lintuja minun ympärilläni tänään liikkui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OA. :D Hieno lyhenne.

      Lukemisessa kosketuspinta on tosi tärkeää eläytymisen kannalta, mutta täysin erilaisistakin hahmoista lukeminen on ainakin minulle hyvin tärkeää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...